Cher lauloi ”If I could Turn Back Time”, joten Nolan teki siitä leffan. Tenet on vihdoin täällä useiden viivästysten jälkeen. Onko tässä elokuvateatterit virvoittava spektaakkeli?
Ohjaaja Christopher Nolanin (Dunkirk, Dark Knight -trilogia, Inception) uusinta spektaakkelia alettiin kuvaamaan toukokuussa 2019. Tenettiä kuvattiin useassa eri maassa, myös suomalaisille kovin tutussa Virossa.
Nolanin luottosäveltäjä Hans Zimmer joutui jättämään Tenetin väliin, koska hänellä oli aiempi kiinnitys tulevaan Dune-elokuvaan. Zimmeriksi Zimmerin paikalle saapui Ludwig Göransson, jonka soundtrack-annista on voinut nautiskella vaikkapa Black Panther– tai Venom-elokuvien siivittämänä.
Sana Tenet tarkoittaa opinkappaletta tai dogmaa. Tämä näkyy elokuvassa muutamana keittiöfilosofispsykologisena hetkenä hahmojen pohdiskellessa kepeästi uskoa ja kohtaloa.
Tenet ei elokuvana pyri olemaan mikään filosofisia tai fysiikanlakeja koskettavia aivonystyröitä kutkuttava pohdiskelupätkä, vaan puhtaasti agenttijännäri pienellä twistillä. Tenetin tapauksessa twistinä toimii aikainversio. Aikainversio tarkoittaa tässä tapauksessa aikaa, joka liikku takaperin meidän fyysiseen maailmaan nähden. Tästä ilmiöstä Nolan kaivelee päätä rapsuttavia tapahtumia Tenet-elokuvaansa, mm. muutaman melko näyttävän taistelu ja takaa-ajokohtauksen.
Tenet joutui jo markkinointiaikanaan muutamaan ikävään myllytykseen. Maailmalla vuonna 2020 vallitseva pandemiatilanne aiheutti jatkuvia viivästyksiä ja epävarmuuksia teatterilevitysten suhteen. Esimerkiksi Disney siirsi kassamagneetiksi povatun Mulanin Disney+-palvelusta hankittavaksi, Nolanin samaan aikaan vahvasti ajaessa leffateatteriensi-iltaa.
Toinen ikävä myllytys oli markkinoinnissa käytetty Tenet sanan toisen E:n kääntäminen ja fontti. Alkuperäisessä logossa Tenet oli luettavissa kumpaankin suuntaan helposti, mutta tämä nosti hässäkän TENET-polkupyörämerkin omistavan Tenet Components firman kanssa. Nolan pahoitteli myöhemmin tapahtunutta ja logo vaihdettiin.
Kaikkien säätöjen jälkeen Tenet on vihdoin täällä. Oliko kaikki vääntö ja säätö odotuksen arvoista?
3, 2, 1, …
Protagonisti (John David Washington), eli vapaasti kääntäen tarinan sankari, joutuu mönkään menneen operaation jälkeen suurien asioiden äärelle herättyään koomasta. Hänelle kerrotaan että Tenet-sana avaa oikeita ja vääriä ovia, ja hänen on nyt pysäytettävä kolmas maailman sota; ei ydintuholta, vaan aikainversiolta. Protagonistin on selvitettävä mistä ylipäänsä on kyse, sillä kukaan ei kerro hänelle juuri mitään konkreettista. Tapahtumien vyöryessä eteenpäin on selvää, että panokset ovat paljon odotettua suuremmat.
Olen Tenet, Protagonisti Tenet.
Tenet on agenttijännäri. Nolan halusi tehdä agenttijännärin, joka on sekä tuttu, että tuntematon samanaikaisesti. Tenet onnistuu tässä kyllä hyvin. Tarinankuljetus on melkeinpä perinteistä Daniel Craig -ajan James Bondia superteatreelisine pahiksineen, paikkoihin salaa murtautumisineen ja nyrkkirysyineen. Hommaan Nolanmaisen vivahteen antaa aikainversion tuomat mahdollisuudet, varsinkin kun sekä takaperin ja etuperin ajassa kulkevat hahmot kohtaavat taistelun timmellyksessä.
Nolanin Prestige-elokuvan loppupaljastus, sekä jossain määrin myös Interstellarin, antoi eväänsä erilaiselle uudelleen katselulle, ja Tenetissä on samankaltaista uudelleen katsannan viljelyä. Tapahtumat eivät ehkä saa merkityksiä, ennen kuin elokuva on ohi. Toisaalta harmillisesti osa tulevista tapahtumista on melkeinpä punakynällä alleviivattuja.
Tenet-elokuva kannattaa mennä katsomaan agenttijännärinä, jossa on eräänlainen scifi-mauste. Aikainversioelementit toimivat Tenetissä enemmän mausteena, kuin jutun pääasiallisena kikkana. Mukana on totta kai myös Bond-elokuvista tuttu kohtalokas nainen.
Ravistettuna, ei sekoitettuna.
Tenet ravistelee katsojaa jo äänimaailmansa puolesta. Nolanin elokuvissa äänidynamiikka on aina ollut melko messevä ja Interstellarin, sekä Dunkirkin myötä myös korvia murjova. Jo ensisekunneilta Göranssonin Zimmeriä muistuttavat musiikit ja äänitehosteet kertovat katsojalle, ovatko elokuvateatterin ovella jaettavat korvatulpat tarpeen.
Tarinallisesti, jos aikaelementin riisuu pois, on Tenet melko viihdyttävä agenttijännäri omine eksentrisine hahmoineen. Tietty Bond-tuttuus on havaittavissa, mutta Nolanilla ei ole Bondien tuomaa vuosikymmenten muistopankkia käytettävissä hahmojen hurmaavuudelle ja maailmanluonnille. Tästä syystä tuntuu että hahmot jäävät etäisen tutuiksi, mutta pitkälti etäisiksi tuttavuuksiksi.
Aikaelementti tuo mukanaan varsin mukavia aivopähkinöitä katsojan purkaessa näkemäänsä eri osiin. Nolan ei odota, että katsoja ymmärtäisi taustalla toimivia fysiikan lainalaisuuksia, sen enempää kuin BMW:n valmistajat odottavat asiakkaidensa ymmärtävän polttomoottorien toimintamallia. Nolan kutsuu katsojan hyppäämään kyytiin ja mukautuvan nopeasti, sillä vauhti kiihtyy loppua kohden. Pohjatarina on perinteinen Bond-tarina; pahis haluaa räjäyttää jotain isoa, sankari yrittää estää asian ja heikoksi sankarin tekee kohtalokas nainen.
Leffateatteriin mars!
Tenet kannattaa spektaakkelimaisuuden puolesta mennä katsomaan isolta ruudulta, isoilla kajareilla. Tarinassa on sopivasti pontta, jotain tuttua ja jotain uutta, jotta sen mielellään katselee vaikka toistamiseen. Aikainversiojutut ovat näppäriä, mutta toimivat lähinnä perinteisen Bondmaisen agenttijännärin mausteena. Uudelleenkatsomisarvoa tuo kerrosteinen tarinarakenne, joka kerrotaan lineaarisesti protagonistin näkökulmasta.
Jos Bond-leffat eivät nappaa, ei Tenetkään välttämättä tarjoa mitään sen ihmellisempää. Nolanin leffojen fanit tulevat viihtymään tämänkin tarinan parissa, vaikkei kyseessä ehkä Nolanin parhain pätkä olekaan. Tenet on silti sopivan viihdyttävä ja naulaa katsojan penkkiin kahdeksi ja puoleksi tunniksi. Aika menee Tenetiä pohtiesssa äkkiä ja elokuvan loppu häämöttää ennen kuin huomaakaan. Popparit kainaloon ja kellot synkkaan!
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.