Terminator: Dark Fate -arvostelu – Jatko-osa, jota ei oltaisi tarvittu

Pappa-terminaattori tulee ja tarjoilee lautasellisen pölyisiä keksejä ja ruosteisia luoteja. Kannattaako pöytään raahautua?

Terminator: Dark Fate -elokuvan tarinassa havaitaan, että Terminator 2: Tuomion päivä (1991) -elokuvassa Sarah Connor (Linda Hamilton) esti maailmanlopun, jossa koneet olisivat tuhonneet ihmiset lähes täysin. Tarina esittelee melkein kolmekymmentä vuotta myöhemmin uuden vastarintaliikkeen johtajaehdokkaan, Danin (Natalia Reyes), joka saa suojelijakseen tulevaisuudesta lähetetyn, vahvistetun Gracen (Mackenzie Davis). Uuden sukupolven Terminator Rev-9 -mallin (Gabriel Luna) saapuessa terminoimaan Dania, ajautuvat Sarah, Grace ja Dani pakomatkalle Rev-9:n ahmiessaan tietään kohti Danin tuhoa. Kuulostaako tutulta? Eikö tämä ole nähty jo muutamaan otteeseen?

Kohtelias tappokone

Tim Millerin (Deadpool) ohjaama Terminator: Dark Fate ei tarjoa tarinallisesti mitään uutta. Ei silti, vaikka itse James Cameron neljän muun käsikirjoittajan kanssa tarinan on kyhännytkin, ja samassa nollannut T2-leffan jälkeiset jatko-osat.

Action on autorymistelyä, niin kuin ennenkin. Samoin Terminatorin pätkiminen on tuttua, ja silti se vaan tulee ja uhmaa. Tällä kertaa tosin Gabriel Lunan tulkitsema Terminator on jopa kohtelias ja ystävällinen muita kuin kohteitaan kohtaan. Silti leffan vitsit ovat melko väkinäisiä, ja ainoastaan Arnold Schawrzeneggerin pappa-terminaattorin mekaaniset letkautukset saavat vähän hymynkaretta suupieliin.

Toiminta elokuvassa on menevää vaikkei juuri uutta tarjoakaan. Rev-9 osaa jakaa sekä polymeerisen muovautuvan pääliosansa sekä metallisen luurankonsa erillisiksi itsenäisiksi osiksi. Harmillisesti tämä kikkailu on mielenkiinnottoman alikäytetttä. Lisäksi Rev-9:n melkein kaikki temput ovat jo entuudestaan tuttuja T2-elokuvan Robert Patrickin tulkisteman T-1000:n ansiosta.

Kannattaako käydä katsomassa?

Ei tätä osaa olisi kyllä missään nimessä tarvittu. Leffan alun oikeutus tapahtumille on niin naurettavan paska, että koko loppuleffa saa surkuhupaisan klangin. Jos nyt haluaa vielä Iso-Arskan terminaattorina nähdä ja Linda-muorin kärvistelevän Sarahin roolissa, niin toki kuriositeettina tämä naftaliinista ja keinutuolissa nostalgisoiva sokeriton pulla kannattaa nauttia, jos vaikka sitten sopivan nesteytyksen ja hyvän seuran kera. Kiitti James Cameron tästä, eiköhän tässä nyt ollut tarpeeksi.