Test Drive Unlimited Solar Crown -pelistä nähdään vihdoin pelikuvaa

Mainos
Test Drive Unlimited Solar Crown on ajopeli ja lifestylekokemus 
Hongkongin saarella, jonka pelimaailma luotu 1:1 mittakaavassa.

Nacon paljasti keskiviikkona pidetyssä suorassa lähetyksessä lukuisia uusia Test Drive Unlimited Solar Crownin yksityiskohtia. Samalla nähtiin enimmäistä kertaa aitoa pelikuvaa, joka on tosin vielä silminnähden bugista.

Ensinnäkin julkaisija vahvisti viimeaikaiset artikkelit, joiden mukaan peli on kärsinyt jälleen viivästymisestä. Vuonna 2020 julkistetun, avoimen Test Drive Unlimited -alasarjan kolmannen pelin piti alun perin ilmestyä syyskuussa 2022 PS5:lle, PS4:lle, Xbox Series X/S:lle, Xbox Onelle, Nintendo Switchille ja PC:lle. Nacon kuitenkin ilmoitti viime toukokuussa, että peli oli viivästynyt vuoteen 2023 ja että PS4- ja Xbox One -versiot oli peruttu.

Mainos

Nyt peli julkaistaan vuoden 2024 alussa PS5:lle, Xbox Series X/S:lle ja PC:lle. Vaikka Switch-logo on edelleen läsnä pelin verkkosivustolla, maininta Nintendon konsolista puuttui silmiinpistävästi tämänpäiväisen suoratoiston yhteydessä jaetusta lehdistötiedotteesta.

Beta-testi tulossa

Myönteisempiä uutisia on se, että pelin ensimmäinen suljettu beta tapahtuu 24. heinäkuuta ja kestää kolme päivää. Pelaajat, jotka toivovat pääsevänsä mukaan, voivat rekisteröityä Test Driven uutiskirjeeseen, jolloin heillä on siihen mahdollisuus.

Tänään pidetyssä esityksessä, joka on katsottavissa yllä, paljastettiin myös ensimmäinen Solar Crown -pelinäytös.

KT Racing -kehitysstudion luova johtaja Alain Jarniou aloitti demon näyttämällä, kuinka pelaajat aloittavat uudet pelit Solar-hotellissa, jossa heillä on omat huoneet, he voivat tarkastella edistymistään ja tavata ja ryhmittyä muiden pelaajien kanssa.

Sen jälkeen hänen seuraansa liittyivät muut kehittäjät, kuten apulaistuottaja Camille Courtier ja johtava pelisuunnittelija Guillaume Guinet, sekä useat sisällöntuottajat, jotka esittelivät joitakin kilpa- ja sosiaalisia ominaisuuksia.

Naconin mukaan Solar Crown on ”avoimen maailman ajo- ja elämäntapakokemus, joka tapahtuu Hongkongin saarella ja on rakennettu 1:1 mittakaavassa”.

Pelissä on Naconin mukaan mukana yli 100 lisensoitua automerkkiä.

Näin pelin virallinen synopsis kuuluu vapaasti suomennettuna:

Hong Kong -saarella, jossa unelmista tulee totta – Radiant on luonut uudet ylellisyyden standardit. Tämä vähän tunnettu, mutta erittäin vaikutusvaltainen järjestö on kutsunut jäsenensä kilpailemaan poikkeukselliseen kilpailuun: Solar Crowniin. Harva tietää, mitkä ovat ryhmän motiivit, mutta on selvää, mitä he arvostavat: arvovaltaa, rakkautta autoihin ja kilpailua.

Mainos