Mainos

Ryöstöklassikon modernisointi toimii yllättävän imuisana viihdehetkenä.

Charlie Croker (Mark Wahlberg) on mestarivaras, joka yhdessä tiiminsä kanssa päättää lopettaa pankkiryöstelyt viimeiseen keikkaan Italiassa. Kopla ryöstää onnistuneesti rikollisjengiltä 35 miljoonaa dollaria, mutta yksi joukossa on mätäpaise. Hän tappaa joukon vanhimman ja viisaimman (Donald Sutherland) ja kaappaa koko saaliin itselleen. Loppu tiimi haluaa kuitenkin omansa takaisin ja kostaa ystävänsä kuoleman. He pestaavat jengiinsä kuolleen mestarin tyttären Stellan (Charlize Theron), jonka arvokkaalla avulla he lähtevät hakemaan omiansa takaisin Los Angelesin sykkeestä.

The Italian Job on uusintafilmatisointi 1969 vuoden mestarivarasjännäristä”

The Italian Job on uusintafilmatisointi 1969 vuoden mestarivarasjännäristä. Uusintaversio on vauhdikas ja moderni, ja se julkaistaan nyt 10 vuotta valmistumisensa jälkeen, ensi kertaa teräväpiirtoversiona.

Mainos

Oceans-elokuvien faneille The Italian Job on mannaa. Elokuvassa nähdään pari hauskasti toteutettua heistiä, joiden valmistelua ja toimeenpanoa on kiinnostava seurata. Varsinkin Grand Theft Auto V -pelin läpiinpeluun jälkeen Los Angelesin miljöö, tutut ajoneuvot ja jännittävät ryöstöt ovat mahtavaa jälkiruokaa.

Blu-ray on sisällöltään köyhä

Blu-ray-versio on valitettavasti täysin lisämateriaaliton, vaikka elokuvan tekemistä olisi ollut hauska seurata. Varisinkin kun leffa on niitä viimeisiä Los Angelesissa kuvattuja. Nykyisin LA vaatii katujen sulkemisista niin kohtuutonta korvausta, että Hollywood-elokuvien tuotannot on siirretty pääasiassa New Yorkiin, New Orleansiin ja Eurooppaan.

Mainos