Keanu Reeves ei vanhene koskaan – mutta jotkin hänen elokuvansa vanhenevat. The Matrix Resurrections -elokuvaa katsoessa katsojatkin vanhenevat, kalkkeutuvat ja menettävät elämänilonsa.
Ohjaajasisarukset, Wachowskit tekivät ensimmäisen The Matrix -elokuvansa vuonna 1999, juuri uuden vuosituhannen kynnyksellä. Elokuvassa ihmeteltiin ihmisenä olemista, rooleja ja simulaation ominaisuutta, sekä heitettiin sekaan messiaanista pseudo-filosofista huttua paketoimaan kaikki tiukkaan kiiltonahkaiseen asuun.
The Matrix oli alunperin vain yhdeksi elokuvaksi aiottu, mutta menestyksen myötä se sai pari jatko-osaa ja liudan oheistuotteita.
The Matrix esitti erikoishidastustekniikka Bullet Timen, jota on sittemmin käytetty mm. peleissä emuloiden, sekä parodioissa naureskellen. The Matrix kolahti aikanaan lujaa.
The Matrixin jatko-osat, The Matrix Reloaded ja Revolutions vuonna 2003 jatkoi The Matrixin Neon (Keanu Reeves) messiaanista polkua kohti henkensä uhraamista teknologisen alttarin äärellä. The Matrix Resurrections jatkaa tästä, mutta minne?
Stop! Bullet-time!
Thomas Anderson (Reeves) on suositun The Matrix -pelitrilogian pääsuunnittelija. Hän kokee elämänsä olevan luupissa ja käy psykiatrin juttusilla (Neal Patrick Harris) päätään selvittelemässä. Thomas haikailee läheisessä kahvilassa käyvän naisen (Carrie-Anne Moss) perään, sillä nainen muistuttaa häntä kovasti pelimaailmansa Trinitystä. Missään ei ole mitään mieltä ja peilissäkin tuntuu välillä tuijottavan aivan väärät kasvot.
Eräänä päivänä kaiken muisuttaessa entistä enemmän Thomaksen valheellisesta menneisyydestä, paikalle saapuu Morpheukseksi (Yahya Abdul-Mateen II) itseään tituleeraava henkilö kahden pillerin kanssa. Morpheus tarjoaa valintaa, joka ei oikeastaan ole valinta: jatkaako samassa luupissa ikuisesti, vaiko ottaako totuuden pillerin?
Meta!
The Matrix Resurrections on metaa pullollaan ja se tekee jatkuvia viittauksia sekä itseensä arkistomateriaalin kautta, että myös nykymeininkiin epäoriginaalien reboottien suhteen. Resurrections kritisoi jatkuvaa remake/reboot-tulvaa onnistuen myös samalla tekemään pilkkaa itsestään.
Elokuva voi olla melko silppuinen suttu niille, jotka eivät ole The Matrixiin ennen tutustuneet, ja niille jotka ovat, elokuva on jotain aivan muuta, kuin odottivat.
Myötähäpeä!
The Matrix Resurrections on itseriittoisinta ulostetta, mitä vähän aikaan Hollywoodin suolistosta on ulos tungettu. Sen CGI-ripuli on myötähäpeää aiheuttavan huonoa, jota IMAX-ruudulta lehdistönäytöksessä katsoessa lähinnä kauhisteli. Mihin jäi alkuperäisen Matrix-trilogian tyylikkyys, mihin kouriintuntuvuus, mihin innovaatiot?
Resurrectionissa muutamaan otteeseen valitetaan siitä, miten kaikki haluavat nykyään vain samaa vanhaa uudessa paperissa, ja originaalisuudella tai innovaatiolla ole mitään merkitystä.
Resurrectionsin tehosteissa on käytetty ns. humalaiskuvaa muistuttavaa tekniikkaa ihan vitun – liian monta kertaa, mikä vie fiiliksen lähinnä huonoihin yhdeksänkymmentäluvun straigth-to-video-julkaisuihin.
Lisäksi sen uusi innovatiivinen versio Bullet Timesta näyttää siltä, kuin yrittäisi pelata PC-pelejä ultra-asetuksilla kahden markan perintötietokoneella; hahmot nykii kuin koneessa ei riittäisi tehoja ja homma näyttää lähinnä nololta.
Resurrectionsissa agenttien coolit ”ilmestyn mistä vain” -yllätykset on korvattu zombieihmisillä, joita kutsutaan boteiksi. Ei cooleja muuntumisanimaatioita, vaan kuustoistakesäisen led-piilolinssiefektisilmiin. Ei näin.
Transformers-suttua kiihkeälle sukupolvelle
Alkuperäisessä trilogiassa oli upeita taistelukoreografioita, joissa annettiin tilaa katsojalle nähdä koko komeus. Nyt kamera on isketty suoraan taistelijoiden pään viereen, kaikki näyttää samalta sutulta, ja meiningissä on fiilistä yhtä paljon, kuin piripäissään kymmenen energiajuoman jälkeen pelaisi shakkia 2-vuotiaan kanssa. Tässä tapauksessa ei olisi kannattanut ottaa koreografioiden kuvaamiseen Bourne Identity -leffasarjan pelikirjasta apuja.
Takaa-ajokohtaukset menevät samaan kategoriaan. Jos haluaa oikeesti messevää The Matrix -meininkiä, niin sitä saa ilmaiseksi PS5:lle ja Xbox Series -konsoleille ladattavasta Unreal 5: Matrix -teknologiademosta 1000 kertaa enemmän.
Elokuva tuhlaa aikaansa suurimmaksi osaksi selittelyyn ja Reevesin Neo-hahmon poissaolevaan anteeksipyytelyyn. Sitten kun hahmot vihdoin pääsevät loppurytinään, niin Neo lähinnä torjuu luoteja. Joo, kiva kikka, mutta kun se toistuu noin kymmenen kertaa vartin sisään, niin tehot ovat jo kauan sitten menneet – kuin toisesta koronarokotuksesta konsanaan.
Ei jatkoon, pliis
The Matrix Resurrections on kasa huonoja päätöksiä. Ainoat hetket kun elokuvassa joku toimii, on elokuvan ensimmäisen kolmanneksen meiningit. Reevesin ja Mossin kemiassa on jotain hellyttäävää, ja mieluummin tätä vanhojen Matrix-alumnien kahviladraamaa olisi seurannut, kuin olisi pää edellä sukeltanut ekspositio-oksennus altaaseen – mitä nokkelasti jotkut nimittävät The Matrix Resurrectioniksi. Antakaa Neon kuolla rauhassa ja unohtakaa että tätä, tai Indiana Jones: Kristallikullin valtakuntaa on koskaan tehtykään. Tai episode 1–3 Tähtien sodasta. Ne, kuten Resurrections, ovat vain pahaa unta – eikö niin…..
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.