Painajaisissani olen jossain sokkelossa vailla ulospääsyä ja perässä ties mitä hirviöitä aina vampyyreista sote-uudistuksiin ja lopussa käy aina huonosti. Minut/minulta leikataan ja herään hikilammikosta, neljän tonnin runkopatjaltani miehekkäästi kiljuen. Onneksi se oli vain unta, mutta nyt tästä ahdingosta voin nauttia myös virtuaalimaailmassa, sillä Liverpoolista kajahtaa – ja kunnolla.
Korporaatio nimeltä Firesprite LTD julkaisi 24. heinäkuuta The Persistence -kauhupelin yksinoikeudella Sonyn VR -potalle. Homma näyttää jatkuvan virtuaalisessa maailmassa, sillä yhtiön aiempi julkaisu The PlayRoom on pelkästään virtuaali-iloittelua.
Ennen kuin pureudutaan arvioon syvemmin, niin tästä näet otannan VR-livestriimistä, jossa peliä vatkataan 34 asteen helteessä, ilmastoimattomassa tilassa:
Kauhua ja ropettamista avaruudessa
The Pers… persiis… persereisi… Persistence! on RPG-vaikutteita löyhästi ammentava VR-kauhuselviytymissimulaatio, jos sitä nyt simulaatioksi voi kutsua. Juonentynkää pelissä on sen verta, että epäonnistuneen avaruusmatkan päätteksi The Persistence -alus on ajautunut mustan aukon huulille, joka valtaisilla g-pisteen voimillaan on aluksen repinyt käyttökelvottomaan kuntoon ja lisäksi muuntanut miehistön zombeiksi! Kulunut aihe? Eikä ole, älä höpötä.
Muuttuva avaruuspalapeli on kivaa kaljapäissään
Pelin tarkoitus on siis kursia ”haaksi” takaisin kokoon ja painua takaisin kotomaahan. Kuulostaa helpolta, mutta sitä se ei ole. Laivassa on useampi tehtävä, mitkä sankarin pitää suorittaa. Näitä ovat mm. aluksen eri osastojen korjaus, on tähtiajoa ja IRIS-hallintaa ynnä muuta sellaista. Näiden osastojen korjauksen suoritettua peli on pelattu läpi, mutta ei hätää. Pelin tarkoitus ei olekan suorittaa peliä kerran, vaan The Persistenceä voi vaikka kaveriporukalla tahkoa sosioekonomisesti haavoittuvien kansalaisten suosimien lager-tuotteiden nauttimisen ohella, ja kilpailla esimerkiksi ken korjaa purren nopeammin.
Koska jokaisella kerralla kun pelaaja kuolee tai aloittaa uuden pelin, on kartan pohjapiirros täysin erilainen. Puhutaan siis proseduaalisesta kenttäsuunnitellusta. Tämä tekeekin pelistä erittäin raikkaan puzzlekauhun, vaikka varsinaisia ”tiputa palikka oikeaan reikään” -tyylisiä pulmia ei pelistä löydykään.
Jokaisen kuoleman jälkeen pelaaja menettää aikaisemmasta pelistä valmistetut aseet ja tarvikkeet, mutta saavutettu pelaajataso pysyy. Ideana onkin seikkailla pitkin enterpriseä etsien valmistuspisteitä, joista voi rakentaa itselleen vaikkapa mellakkapampun, murattiseerumia tai vaikka näkymättömyyslaitteen, jolla hämätä vihollisia.
Pelaajan vakiovarusteisiin kuuluu kantasolukerääjä, sekä suojakilpi. Kerääjällä voi imeä vihulaisesta solut itselleen ja niistä valmistaa itselleen uusia päivityksiä. Kantasoluja ja muita rakennusosia löytyy kyllä muutenkin perinteisenä loottina, jota ilmaantuukin yllättävän paljon. Vakiovarusteisiin kuuluu myös erebus-suojapuku sekä tutka, jolla voi havaita ”elävät kuolleet” seinienkin läpi sekä kartta jota ilman tulisi äitiä ikävä hyvin nopeasti.
Onko se karmiva?
No onko se sitten pelottava? No on se. Jatkuvasti vaihtuva kenttäsuunnitelu tuo lisää tutinaa punttiin puhumattakaan pelin pimeydestä, joka on kuin marraskuinen kävely keskellä yötä Hervannan keskustassa, pussi päässä, hauki suussa varmana siitä, että jokaisen nurkan takana voi vaania jokin ällöttävä hirvitys!
Jatkuva hiiviskely luo myös mehukkaan persesvettiksen, eli pehin ja pelin vaikeustaso korjaa loputkin sadot. Peli on nimittäin vaikea, mutta ei kuitenkaan mikään Dark Souls.
Rynnäkkötaktiikalla tukkaan tulee oikealta ja vasemmalta, joten nurkissa lymyily ja etenemisen suunnittelu eivät ole huonoja vaihtoehtoja. Pelonsekainen tunne kuitenkin laimenee mitä enemmän peliä joutuu alusta aloittamaan, ja kauhu alkaakin muodostua enemmän suoritukseksi kuin pelkokokemukseksi – ja sitä tässä varmaan Firesprite hakeekin.
Pelissä on myös moninpelimahdollisuus, jossa kaverit voivat osallistua peliin Android-laitteilla esim. aluksen hakkeroinnissa. Osallistujat voivat availla ovia, hämätä vihollisia tai sitten vain kusta sinua silmään ja täten unohduttaa itsensä testamentistasi.
Ohjaus toimii ainoastaan Dualshock-ohjaimella, eikä MOVE-ohjaimia tahi AIM-controlleria voi pelissä käyttää ollenkaan. Se on todella sääli. Pelaajan kädet tuntuvat olevan liimattuna käyttäjän ohimoon ja tähtäyskin hoituu niskaliikkeillä. Muuten liikkuvuutta voi säätää mukavuusasetuksista ihan kivasti. Voit valita joko lokomotiivisen tai teleportaation välillä. Anti-oksetusnamikoita säätelemällä jokainen saa varmasti itselleen pelistä hyvän tatsin.
The Persistence on mukava pikku kauhupiristyssuihke RPG-elementeillä, mutta ei se jaksa montaa kertaa kiinnostaa. Pelin voit hoitaa itsellesi lähimmästä elektroniikka- tai digitaalikaupasta reilun kolmenkympin hintaan, mutta itse odottaisin vielä alennusmyyntejä.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.