Mainos

Viisi legendaa valloitti valkokankaamme juuri ennen joulua hauskalla 3D-elokuvalla. Samaa lisenssiä hyödyntää nyt myös D3Publisher, Torus Games ja Namco Bandai, jotka ovat tuoneet kotikonsoleille Viisi legendaa -pelin.

Ilkeä Pitch-henki uhkaa valloittaa maailman ja tuhota lasten uskon yliluonnollisiin suojeleviin olentoihin. Pakkasukko, Pääsiäispupu, Pohjola, Hammaskeiju ja Nukkumatti lähtevät taistoon pelkoa lietsovaa pahaa vastaan. Taistelu olemassaolosta käy kiivaana ja hetken jo näyttää siltä, että pelko ja pimeys syövät maapallon suihinsa. Ilman lasten uskoa viisikkoon, he katoavat ja paha valtaa maan.

Perusmättö

Mainos

The Rise of the Guardians -peli on perus lisenssikuraa. Grafiikka on pelkistettyä, kaikille konsoleille sopivaksi. Peli on hutaistu nopeasti valmiiksi ja se näyttää juuri siltä. Antialiasointia ei ole ja testuurit ovat paikoitellen pikselimössöä.

Ohjattavuus on ihan kohdillaan ja kaikki hahmot pysyvät näppärästi hyppysissä. Jokaisen hahmon omat taistelumekaniikat eivät juuri eroa toisistaan, joten tuntuma säilyy samanlaisena, oli käsissä sitten hahmo mikä tahansa. Hahmoa voi vaihtaa lennosta vaikka koko ajan tai vaihtoehtoisesti neljä pelaajaa voi yhtäaikaisesti paukuttaa painajaisia palasiksi.

Vuorilla

Kentissä rellestetään hämmennyksissä ympäriinsä ja välillä mustia ökkömörköjä hyökkäilee tyhjästä x-määrän. Näitä mätkitään menemään joukolla ja sitten jatketaan matkaa. Yksinkertaista ja tylsää.

Peli toistaa itseään läpi ja niin on kai tarkoituskin. Maisemat vaihtuu maailmankolkan mukaan, mutta siinä ei ole vaihtelua riittävästi kenenkään makuun. Peli on suunnattu nuoremmille ja se on helpoimmillaan älyttömän helppo. Väkivaltaisuutensa sen ikäraja on 12, mutta käytännössä se soveltuu vallan mainiosti myös 7 vuotiaille.

Isku

The Rise of the Guardians on ihan kelpo peli perheen junioreille, mutt aikuisen on turha edes haaveilla tämän seikkailun antavan mielenorgasmeja, saati edes hyvää viihtynyttä oloa. Peliuraansa alottelevilla pikkunaskaleilla sen sijaan saattaa olla hauskaakin ensimmäisten kenttien ajan.

Kristian Eloluoto

Mainos