Vuodesta 2018 piti tulla kunnon lonkeroiden vuosi. Tähtien tuli vihdoin olla oikeilla paikoilla, linjat suorassa ja uinuvien muinaisten herätyskellot ajastettu maailman lopun ensimmäiseen aamuun. H.P. Lovecraftin kulttikauhuun perustuvia pelejä olisi tulossa vihdoin kaksin kappalein, The Call of Cthulhu ja The Sinking City – mitä ihmettä, kaksi AA-tason lonkerokauhuseikkailua yhden vuoden aikana?

Toisin kävi. The Call of Cthulhu oli taskulämmin, buginen kauhuseikkailu, joka ei ymmärtänyt lähdemateriaalin päälle kuin lisenssin verran. The Sinking City taas myöhästyi tähän vuoteen.

Mitä kulisseissa oikein puuhaillaan?

Sherlock Holmes -peleistään tunnettu Frogwares Studios on hypistellyt lähdemateriaalia kuin takametsäinen amatöörikultisti. Studion näpit olivat nimittäin molempien pelien puikoissa. Frogwares aloitti Call of Cthulhun parissa, hylkäsi projektin ja parin vuoden päästä ilmoitti, että The Sinking City on kehitteillä. Peli viivästyi useaan otteeseen ja rantautui vihdoin pääkonsoleille ja PC:lle parahiksi kesähelteille.

Mainos

The Sinking City kertoo tarinan yksityisetsiväksi ryhtyneestä ex-sotilaasta, jonka painajaiset ja erittäin vakuuttava toimeksianto johdattelee kohti kuvitteellista, uppoavaa Oakmontin kaupunkia Massachusettsin osavaltiossa. Ei aikaakaan kun paikallisten vihamielisyys ja tarinat oudoista rituaaleista liimautuvat pääsankari Charles Reedin takinpieluksiin kuin merilevä verkkoihin. Charles heitetään sinne kuuluisaan syvään päähän, ja perusasetuksilla peli ei paljoa vinkkejä pelaajalle jakele. Kolmannen persoonan etsiväseikkailu merilevän tuoksuissa rantakaupungissa voi alkaa murhamysteeriä selvittämällä.

Vasemmalla kädellä

The Sinking City kaatuu omaan kunnianhimoonsa. Sen buginen ja tyhjä avoin pelimaailma merkityksettömineen sivutehtävineen ja karttatoimintoineen on puuduttava seikkailu, jonka puzzlet ovat helppoja ja typeriä. Ohjattavuus on kerrassaan karmivan tönkköä ja toiminta tuskallisen kankeaa. Kysymys kuuluukin, miksi ihmeessä The Sinking Citystä on sijoitettu avoimeen pelimaailmaan?

Se olisi kelvollinen kauhuseikkailu jos se liikkuisi jouhevasti ja lineaarisesti kohti sen yllätyksetöntä loppuratkaisua. Sen tutkintamekaniikat ja johtolankojen yhdistely on kelvollista ja pelinä se vertautuu keskivertoisiin Sherlock Holmes -seikkailuihin. Viatonta B-luokan viihdettä mutta äärimmäisen kankeat ja epätarkat kontrollit yhdistettynä bugiseen avoimeen pelimaailmaan pilaavat pelin.

Tähän soppaan kun lyödään päälle vielä arveluttavat tuotantoarvot, kehno ääninäyttely ja kerrassaan kankea animointi on päätös selvä.

The Sinking City ei myöskään vastaa muinaisten kutsuun, vaan rasittavuudessaan se haastaa The Call of Cthulhun siitä, kumpi peli on heikompi suoritus. Molemmissa peleissä on puolensa, ja niiden yhdistelmä voisikin toimia hyvin, mutta molempia painaa liika yritys ja pelitalojen suuruudenhulluus. Tämä on valitettavaa ja tällä hetkellä kunnollista Lovecraft-kauhua kaipaavat joutuvat kääntämään päänsä muualle, esimerkiksi pikkupeli Lovecraft’s Untold Storiesin pariin, joka sentään tietää mitä tekee.

Kannattaako ostaa?

En pysty hyvällä tahdollakaan suosittelemaan The Sinking Cityä. Äärimmäisen kovana Lovecraft-fanina en pystynyt turhautumiseltani pelaamaan peliä loppuun, vaan tyydyin katsomaan ratkaisun SinäPutken-sisällöstä.

Kaameat kontrollit pilaavat tylsän elämyksen ja bugit murskaavat toivon. Siinä missä pienemmän budjetin elokuvat ovat tehneet kunniaa Lovecraftille ja kökköydestään huolimatta ne pitävät tosifanin otteessaan, ei Sinking City siihen pysty. Lisenssirymistely Call of Cthulhu vie tämän taiston huonoudestaan huolimatta. Frogwares, minkä teitte?