Mainos

Ottaako päähän, kun kaikki pelit pitelevät kädestä, eikä haastetta saa ilman vaikeutettuja Hard-tasoluokkia? Siinä tapauksessa The Surge lienee oikea valinta.

The Surge on Deck13 Interactiven kehittämä Souls-tyyppinen kolmannen persoonan mätkintä. Pelaaja asetetaan pyörätuolijorman ruhoon, joka saa valita itselleen uuden teknologian mahdollistaman kroppatuen. Vaihtoehtona on joko ketterä eksoranka tai voimakas ja hidas tukilihaksisto. Asennushommissa tapahtuu kuitenkin erhe, jonka vuoksi pelaaja vaipuu koomaan. Herättyään pelaaja huomaa kaiken olevan ns. päin peräaukkoa ja ainoa tie lähihistoriantietoisuuteen käy paikallisen atk:n, Sirin (tai jonkun vastaavan keinoälyn) opastamana.

Mainos

Itse pelissä tavoitteena on tutkia ja edetä tulevaisuuden repaleisessa maailmassa ja pätkiä muita kyborgeja koteloon. Taistelumekaniikka luottaa eri suunnista kohdistettaviin iskuihin, jotka suunnataan ennalta kaavailtuun kohtaan vihollisen kropassa. Pelaaja siis yrittää skannata vihollisen ruumista heikoimman kohdan, jota sitten nuijitaan menemään sata lasissa. Palkinnoksi vihollisen kukistamisesta, voi anastaa häneltä irronneen heikon raajan ja pukea sen omaan exoskeletoniinsa.

Omaa eksorankaa kehitellään pelin edetessä varsin tyypilliseen tapaan.

Peliä kuvaillaan haastavaksi. Sitä se todellakin on. Kuoleman korjatessa tason viholliset nimittäin spawnataan uudelleen samoille sijoilleen. Käytännössä kaikki aloitetaan aina alusta kun pelaaja tapetaan. Kerätyt objektit sentään säilyvät, mutta kuolema vituttaa sanoin kuvailemattoman paljon. Tunnelma on sama kuin kasari- ja ysäritasoloikkia pelatessa, ilman checkpoint- ja tallennussysteemejä. Haaste on kuitenkin myös hyvä asia. Tämä tietysti riippuu pelaajan pelitaidoista ja hermojen kestävyydestä.

”vaatii pelaajalta paljon ja tyrkyttää kosolti toistoa”

Graafisesti The Surge on näyttävä ja tämän päivän standardien mukainen peli. Testissä ollut PC-versio on hyvin optimoitu ja pyörii täysillä grafiikoilla 900-sarjaisten Nvidia-näytönohjaintenkin kanssa. Samoin äänipuoli toimii ihan kivasti.

The Surge on lopulta keskinkertainen peli, josta eniten innostusta saavat pelaajat, jotka rakastavat kyborgeja ja Blade Runner -henkisyyttä. The Surge vaatii pelaajalta paljon ja tyrkyttää kosolti toistoa. Se kuitenkin uppoaa takuulla Souls- ja Rise of the Robots -peleistä huumaa ottaneille.

Moninpelin puutteesta pieni miinus, muuten kokemus on keskinkertainen ”tykkääjät tykkää” -osaston rymistelyseikkailu.

Mainos