Mainos

The Testament of Sherlock Holmes edustaa vanhan kansan "etsi ja klikkaa" koulukuntaa. Ympäristöä tutkitaan, kerätään johtolankoja ja ratkaistaan erilaisia ongelmia. Vuodesta 1898 eteenpäin nytkähtävä tarina on pelin kantava voima juonenkäänteineen. Jopa itse herra Sherlockin uskoa koetellaan, kun ympärillä olevien ihmisten usko alkaa hiipua. Pelissä päästään ohjastamaan Sherlockia ja hänen apuriaan Watsonia.
Huonessa

Vanhana PC-seikkailuperijääränä todettakoon, että konsoliohjain ei ole paras mahdollinen ohjain tämän genren peleille. Ja Sherclock ei ainakaan tätä käsitystä muuta paremmaksi. Kontrollit ovat todella kankeat ja hahmot tuppaavat jäämään jumiin mitä ihmeellisimpiin esteisiin. Tämän lisäksi nopeasti 90 astetta käännyttäessä, on hahmon pysähdyttävä ja käännyttävä kuin panssarivaunu. Miljöötä tutkiessa nämä asiat häiritsevät suuresti naapureita kirosanojen lennellessä
Kirkko

Tyyliltään 1800 – 1900 luvun Lontoo on kaunista katseltavaa, valitettavasti koko komeuden päälle maalattu keskinkertaiset tekstuurit. Suurimmaksi osaksi laatu menettelee, mutta välillä seassa on oksennukselta muistuttavia pintoja jotka pistävät vienosti silmään. Hahmot ovat hieman karheita, mutta tämän kanssa voi elää. Animointi tosin on sieltä huonommasta päästä.

Mainos

Uinuja

Ääninäyttely menettelee, ja sitä on paljon. Lisäksi peliä kannattaa pelata ilman häiriötekijöitä, sillä tekstiä kannattaa seurata. Suurin osa pohdiskeluista tulee Sherlockin, Watsonin ja muiden ihmisten välisistä keskusteluista. Keskusteluissa voi valita muutamasta eri aiheesta, mutta kyse on vain missä järjestyksessä haluaa kysellä, tämä ei vaikuta esimerkiksi tarinan kulkuun.

Ikävä kyllä tutkimusten aikana Sherlockilla ei ole kuin muutama vakiolause mitä toistetaan esineitä klikkaillessa. Watsonin kommentointi menee jo ärsyttävyyden puolelle.

Pihalla

Mutta onneksi pelissä on pelastava tarina ja puzzlet. Etenkin ongelmat ovat mielenkiintoisia ja niissä joutuu oikeasti hieromaan aivonystyröitä. Välillä liiankin kanssa, mutta jos pähkinä on liian vaikea voi tämän onneksi ohittaa.  Johtolankoja etsiessä ja tutkiessa alueilta löytyvät vain ja ainoastaan tarinaa eteenpäin vievät esineet. Joten esineen löytyessä siitä etsitään oikea kohta mikä viittaa aikaisempiin johtolankoihin. Olisiko ollut liikaa laittaa muutamia ylimääräisiä esineitä ympäristöön tutkittavaksi? Näillä kontrolleilla kyllä!
Raato

Kaikessa kokonaisuudessaan The Testament of Sherlock Holmes on tarinalla varustettu mukava puzzlepähkinä. Peli vaatii todella paljon keskittymistä, eikä sovi nopeaa toimintaa etsiville. Jos hermo kestää huonot kontrollit ja Watsonin kommentoinnin, on pelin ongelmia kiva ratkaista pienissä erissä. Pidemmillä istunnoilla löytynee ohjaimen muotoinen reikä seinässä.

Kimmo Kajander

Mainos