Mainos
Tiesitkö, että Suomen euroviisuedustajat Windows95man ja Henri Piispanen ovat tehneet aikoinaan myös Verohallinnon ja DVV:n mainoslaulut?

Biisit on tehty ennen kuin kaksikko olivat euroviisuedustajia ja yleisesti suuressa nosteessa. Voisi siis todeta, että Suomen virastot ovat olleet hyvin ajan hermolla jo muutama vuosi sitten.

Digi- ja väestotietoviraston, edelleen voimassaolevasta tunnuslaulusta vastaa Henri Piispanen. Laulussa veisataan sanomaa siitä, miten entiset Väestörekisterikeskus ja maistraatit ovat muuttuneet yhdeksi Digi- ja väestötietovirastoksi. Kappale soi virastojen yhdistyessä esimerkiksi radiomainoksissa.

Mainos

Verohallinto hyödynsi puolestaan Windows95mania, eli Teemu Keisteriä puolestaan pari vuotta sitten veroteemaisella Instagram live -keikalla. Epic Tax Guy -hahmon kanssa tehdystä biisistä tehtiin useita versioita, joista yksi soi myös asiakaspalvelun jonotusmusiikkina.

Mainos