Tulevasta Indiana Jones -pelistä julkaistiin 13-minuuttinen video ja kasa kuvia

Mainos
MachineGames on näyttänyt ensimmäisen täyden trailerin Indiana Jones -pelistään ja paljastanut, että Harrison Ford palaa sankarin rooliin – ainakin kuvainnollisesti.

Indiana Jones and the Great Circle -nimellä kulkevassa Xbox- ja PC-pelissä on Harrisond Fordin hahmo, mutta sen äänenä toimii Troy Baker.

Uusi seikkailu, jonka pääosassa nähdään myös Tony Todd, sijoittuu ensimmäisen elokuvan Raiders of the Lost Ark ja kolmannen elokuvan Indiana Jones and The Last Crusade tapahtumien väliin.

Mainos

– Kun peli alkaa, Indiana työskentelee Marshall Collegessa. Hän herää keskellä yötä murron ääniin ja ryntää kohtaamaan varkaan collegen museossa, kertoo vanhempi kerronnan suunnittelija Edward Curtis-Sivess.

Peli erottuu Tomb Raidereista ja Uncharted-peleistä selvästi.

– Koska teemme tämän enimmäkseen ensimmäisen persoonan kuvakulmasta, sinulla on mahdollisuus todella tulla Indyksi. Ensimmäinen persoona tekee sinusta osan tätä maailmaa, jolloin voit tutkia ja kokea asioita läheisemmin. Mitä teet, kun sinut pudotetaan tähän seikkailuun järjen ja ruoskan kanssa? Indiana Jonesin maailma on maailma, jossa on mysteerejä joka nurkan takana, jossa juokset kilpaa kelloa vastaan ja päihität vihollisesi metsästäessäsi artefakteja, Curtis-Sivess tiivistää.

Indiana Jones and the Great Circle julkaistaan myöhemmin tänä vuonna, ja se on saatavilla Xbox Series X/S:lle, PC:lle ja Game Passille.

Mainos