Tuntematoman sotilaan uudelleenlämmittely sai julisteensa – kurkkaa tästä

Mainos

Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas -elokuvasta on tänään julkaistu juliste.

Elokuvan julisteen on suunnitellut Hermanni SuppanenTommi Hynysen valokuvan pohjalta.

Mainos

Julisteen lähtökohtana on hetki elokuvasta. Määttä (Max Ovaska) kantaa konekiväärin jalustaa. Taakka on raskas, pää on painuksissa. Nousevan auringon säteet ovat tulossa esiin metsästä valaistakseen uuden päivän koittoa. Juliste kiteyttää Louhimiehen teoksen olemuksen: elokuva näyttää sodan todellisuuden ja taivaanrannassa pilkottavan toivon.

Elokuvan käsikirjoitus (Louhimies ja Jari Olavi Rantala) pohjautuu paitsi Väinö Linnan Tuntemattomaan sotilaaseen, myös Linnan Sotaromaaniin eli klassikkoteoksen sensuroimattomaan versioon. Elokuva on kirjasta tuttujen Rokan, Kariluodon ja Koskelan sekä heidän taistelutovereidensa tarina Suomen jatkosodassa.

Linnan tekstin hengelle uskollinen elokuva on kertomus siitä, miten toveruus, huumori ja halu jäädä henkiin yhdistävät puolijoukkueen miehiä matkalla sinne ja takaisin. Sota mullistaa kaikkien elämän niin rintamalla kuin kotonakin ja jättää samalla jäljen koko kansakuntaan.

Tuntemattoman sotilaan pääosia näyttelevät Eero Aho (Rokka), Johannes Holopainen (Kariluoto), Jussi Vatanen (Koskela) ja Aku Hirviniemi (Hietanen).

– Rokka on minulle tärkeä ja rakas roolityö. Se on sukellus suomalaisen sodankokeneen miehen mieleen, isoon osaan suomalaista historiaa. Rokka on kylmähermoinen ja taitava sotilas ja samalla perhettään ikävöivä, lähimmilleen omistautuva ihminen, kertoo Aho roolistaan Tuntematon sotilas -elokuvassa.

Tuntematon sotilas -elokuvan muissa rooleissa nähdään lukuisia sekä entuudestaan tuttuja että suurelle yleisölle uusia nimiä, esimerkiksi Hannes Suominen, Juho Milonoff, Samuli Vauramo, Matti Ristinen, Paula VesalaArttu Kapulainen, Joonas SaartamoAndrei AlénMarketta Tikkanen ja Diana Pozharskaya.

Tuntematon sotilas saa ensi-iltansa 27. lokakuuta.

 

Mainos