Mainos
Turtle Beach on nimi, joka on varmasti jokaiselle 1990-luvun lapselle tuttu, kun puhutaan tietokoneiden audiopuolen pioneereista. Alkuysärin äänikortit pokkailivat lähes jokaisen palkinnon mitä siltä saralta pystyi vain nappaamaan. Vuonna 2005 yritys lähti pelikuulokkeiden tuotantoon konsolipuoli mielessä ja Xboxin ensimmäiset peliluukuttimet näkivät päivänvalon. Nyt jo yli kymmenen vuoden ajan on Turtle Beach vetänyt markkinajohtoa konsolikuulokkeiden saralta. Raatiimme sujahti uutukainen, langattomat Stealth 700 Gen 2 MAX -kuulokkeet, joten tuote saa arvosanansa nyt. 

Stealth 700 Gen 2 MAX -langattomat pelikuulokkeet ovat päivitys edellisestä 700 Genistä, mutta ilman Max-liitettä. Max selkeästi viittaakin siihen, että aiemmat olivat vain ja ainoastaan Xbox- ja Windows 10 -ympäristöön, kun uudet Maxit on saatu sovitettua myös PlayStationille sekä Nintendo Switchille.

Kuulokkeissa on massiivinen yli 40 tuntia kestävä akku ja jo 15 minuutin pikalatauksella saadaan useaksi tunniksi käyttöaikaa.

Mainos
Stealth 700 Gen 2 MAX

Mitä laatikosta paljastuu?

Kuulokkeiden mukana tulee langaton lähetin, jossa on kytkin USB- tahi Xbox -asetuksille.

USB:tä käyttäen toimivat vekottimet kaikissa muissa laitteissa ja Xbox vaihtoehdolla Mikkisoftan konsolit.

Mitään ajureita ei Xbox-konsoleille tarvitse, mutta ajureiden päivitys tapahtuu PC:llä Turtle Beachin omalla päivityssoftalla. PC:llä ei valitettavasti ole minkäänlaista äänensäätöohjelmistoa, vaan homma hoidetaan Android- tai iOS-puhelimilla applikaation muodossa. Ohjelma on hyvin niukka ja säätövaraa ei juurikaan ole, ellei ulkoisia ekvalisaattoreita oteta käyttöön.

Laatikon uumenista löytyy perinteiset ohjekirjat, USB-C-liitäntäkaapeli ja tuoksu, joka muistuttaa Aulikki-tädin juhlahumuhajuveden sekä perunakellarin risteytystä. Hämmentävää toden totta!

Yhdistävä tekijä

Kokoa Ameriikan malliin

Gen 2 Max on iso kaveri, jolle massaa on kertynyt 453 grammaa. Kuppien koot (pun not intended) ovat perinteiset 50-milliset, mutta ulkokuoreen on kertynyt elintasovatsaa vähän enemmän. Eikä näitä välttämättä trenditietoisten nuorten nelikymppisten päissä näe kesäkaduilla sekä terasseilla. Kotiluolan hämärässä sitä nyt on aivan sama mitä korvien päälle verhoaa, kunhan laatu on kohdillaan.

Muhkeat mötikkäät

”Ne ovat kuin epämuodostuneet päärynät”, kertoi kriitikon puoliso. Eipä tähän ole muuta sanottavaa.

Kumpainenkin kuppi kallistuu noin 15 astetta sekä kääntyy 90 astetta sivusuunnassa, ja näin ollen lepäävät pelisessioiden välissä mukavasti kaulalla kuristamatta käyttäjäänsä.

Vasemmalta puolelta löytyvät kaikki tarvittavat napit, säätimet sekä mikrofoni, joka taittuu kupin uumeniin kun sitä ei käytetä.

Geelillä viilennetyt älytoppaukset estävät korvarustojen eksessiivisen hikoilun ja muotoutuvat mukavasti päähän. Alussa kuulokkeet tuntuvat napakoilta ja hieman kireiltä, mutta suurimmilta migreeneiltä kuitenkin vältyttiin pidempienkin käyttöjen aikana.

Suurimpien kupoleiden omistajien olisi kuitenkin hyvä käydä testaamassa istuvuus kaupassa, jos se suinkaan mahdollista on.

Kupit ovat myös irrotettavia ja konepestäviä. No ei sentään konepestäviä, mutta irti ne kyllä lähtevät, sillä Gen 2 Maxistakin silmälasiystävällisyys löytyy.

Kipot revitään ahnaasti irti ja sisältä löytyy kuminauha rei’illä jota säätämällä saadaan kuppien väliin tarpeeksi tilaa jotta paksusankaisimmankin rillihipsterin ohimot eivät käytössä räjähdä.

Remmillä silmälaseille tilaa

Älyvaahtoa on saatu myös säädettävään pääpantaan ja mukavuusalueella liikutaan tässäkin. Säätövaraa ei ole sen enempää tai vähempää, kuin muissakaan pelikuulokkeissa, mutta kriitikko olisi toivonut merkintöjä säätörautaan symmetrian ja mukavuuden maksimoimiseksi. Pantaa koristaa Turtle Beach -teksti upotettuna pantaan.

Mikrofoni on siro, sisälle taittuva kaksinivelinen tehopakkaus, joka nykäistään vasemmalta puolelta poskiluun eteen. Tämä ei kuitenkaan äänenlaatuun vaikuta, vaikka hämmennystä alussa tuottaakin.

Mikki taittuu myös muutaman sentin vasemmalle jos raivohuutoja haluaa hieman himmentää, mutta mikin ollessa suuntaukseton (omnidirectional), se nappaa äänet myös vaimon Unelmahäät-sarjasta mukaan kimppaan.

Mikki käännetään sivusta poskeen

Äänenlaatu?

Stealth 700 Gen 2 MAX on laatua keskisuurella ällällä.

Virtuaalisia tilaääniä ei luureista löydy muutakuin Xboxilla käytettäessä, sillä nämä ovat tehty ensisijaisesti Xbox-konsoleille.

Uusimmissa peleissä, jotka kuitenkin tilaääniä tukevat, oli saundit siltikin hyvin erottelevat, selkeät ja jytisevät.

Luurien vasemman puolen Mode-napin alta löytyy Superhuman hearing -toiminto, jonka kanssa saadaan näistäkin skobeista ne askeleiden äänet kovemmalle esimerkiksi Counter-Strike- ja Warzone-peleissä.

Bassot jytäävät muhkeasti, muttei tukota ääntä pelkäksi pörinäksi. Alaäänet menevät alimmillaan 20 hertziin ja ruskeita housuja kannattaakin korkeilla volyymeilla miettiä päälle pantavaksi.

Musiikin kuunteluun luurit sopivat myös erinomaisesti, mutta kantosäde langattoman lähettimen ja kuulokkeiden välillä on yllättävän lyhyt, sekä ohuimmankaan kipsiseinän läpi signaali ei tunkeudu, joten omakotitalon imurointimusakin tuottamiseen eivät nämä valitettavasti sovellu.

Äänen ja mikin volyymeille säädöt sekä yhteysnappiset

Mikrofonin äänenlaatu on tuttua huippulaatua Turtle Beachilta. Raikas ja rapsakka saundi on miellyttävää kuunneltavaa, mutta suuntaamaton asetus nappaa kaiken äänen ulkopuolelta.

Mikrofonin perusasetus antaa käyttäjän myös kuulla omaa ääntään, jolloin taustahälytkin tunkeutuvat korviin kuin terrieri kaninkoloon.

Jos omistat Nvidian RTX -näytönohjaimen, voit käyttää Nvidia Broadcast -ohjelmistoa taustahälyn häivyttämiseen. Mikin mutetus tapahtuu nostamalla sankaa ylöspäin puolimatkan krouviin.

”Ne ovat kuin epämuodostuneet päärynät”

Bluetoothia älypuhelimen kanssa käytettäessä homman pitäisi olla toisenlainen, mutta tätä toimintoa ei jostain syystä saatu toimimaan. Älypuhelimeen parittaminen onnistuu kyllä, mutta nimi vain lisätään Bluetooth-yhteyslistaan. Yhteyslistaankin nimen saaminen aiheutti harmaita hiuksia, sillä virheteksti kertoo, että pariliitosta ei voida tehdä. Silloin joutuu langattoman lähettimen irrottamaan laitteista jolloin parittaminen Bluetoothin kautta onnistuu, mutta siihen se jää.

Tätä testattiin Oneplus 8T- ja Samsung A32 -puhelimilla uusimpien ajureiden kanssa. Teoriassa onnistuisi kuulokkeilla pelaaminen ja puhelut samaan aikaan.

Pysyykö päässä ja kannattaako ostaa?

Kuuloittimet pysyvät päässä kovimmissakin reiveissä juuri niiden napakkuuden takia ja Aerofit -tuotemerkillä lätkäistyt älyvaahtokupit pitävät homman viileänä.

Stealth 700 Gen 2 MAXit ovat laadukkaat, mutta hintalaatusuhteeltaan keskinkertaiset pelikuulokkeet jokaiseen laitteeseen.

Arvioinnin aikana luurit kärsivät kuitenkin Bluetooth-yhteyksien toimimattomuudesta ja hyvin kovaäänisestä äänimerkistä kun laite kytketään päälle. Pidä siis äänitorvi sylissä vähän aikaa käynnistämisen jälkeen.

Jos lompuukista löytyy parisatkua ylimääräistä, kannattaa kuuloketestailua kuitenkin harrastaa ennen ostopäätöksen tekemistä.

Mainos