Mainos
Ubisoft on pelialan viimeisin suuri toimija, joka on ilmoittanut työpaikkojen vähentämisestä.

Ranskalaisyhtiö kertoi tiistaina vähentävänsä 124 työpaikkaa, jotka sijaitsevat pääasiassa Kanadassa.

– Viime kuukausien aikana jokainen Ubisoftin tiimi on tutkinut tapoja virtaviivaistaa toimintaamme ja parantaa kollektiivista tehokkuutta, jotta meillä olisi paremmat edellytykset menestyä pitkällä aikavälillä, Ubisoftin PR-henkilö sanoi VGC:lle antamassaan lausunnossa.

Mainos

– Tässä yhteydessä ilmoitimme tänään, että organisoimme uudelleen kanadalaisten studioiden yleiset ja hallinnolliset toiminnot ja vähennämme henkilöstöä Hybridessä (Montrealissa sijaitseva VFX-studiomme) ja maailmanlaajuisessa IT-tiimissämme, mikä vaikuttaa kaikkiaan 124 työpaikkaan.

Kotaku kertoi aiemmin yhtiön tekevän irtisanomisia Assassin’s Creed– ja Far Cry -studio Ubisoft Montrealissa, joka on sen suurin sisäinen kehitystiimi noin 4 000 työntekijällään vuodesta 2021 lähtien.

– Nämä eivät ole päätöksiä, joita tehdään kevyesti, ja tarjoamme kattavaa tukea kollegoillemme, jotka lähtevät Ubisoftista tämän siirtymän aikana. Haluamme myös jakaa äärimmäisen kiitollisuutemme ja kunnioituksemme heidän monista panoksistaan yhtiölle. Tämä uudelleenjärjestely ei vaikuta tuotantotiimiimme, Ubisoftilta lausuttiin.

Syyskuussa yhtiö ilmoitti suunnitelmista sulkea Ubisoft London -mobiilistudionsa, joka tunnetaan parhaiten Hungry Shark -pelisarjasta, ja siirto vaikuttaa 54 työntekijään.

Ubisoft kertoi tammikuussa, että se haluaa leikata kustannuksia noin 200 miljoonalla eurolla seuraavien kahden vuoden aikana kohdennetun rakenneuudistuksen, joidenkin ydinliiketoimintaan kuulumattomien omaisuuserien myynnin ja tavanomaisen luonnollisen poistuman avulla, ja lisäsi samalla, että se jatkaa erittäin lahjakkaiden ihmisten palkkaamista suurimpiin tuotemerkkeihinsä ja live-palveluihinsa”

Viime kuussa julkaistussa päivityksessä kustantaja sanoi: ”Rekrytointien jatkuvan tiukan valvonnan sekä kohdennettujen uudelleenjärjestelyjen ansiosta työntekijöiden kokonaismäärä maailmanlaajuisesti oli 19 410 syyskuun 2023 lopussa, kun se syyskuun 2022 lopussa oli 20 729.”

Työpaikkojen menetys koko pelialalla on ollut laajaa vuonna 2023.

Tänä vuonna irtisanomisista kärsivät muun muassa Xbox Game Studios, Epic Games, Sony Interactive Entertainment, CD Projekt, Unity, Riot Games, Blizzard, Crystal Dynamics, BioWare, Striking Distance, Team17, Frontier Developments ja Telltale Games.

Mainos