Väkivaltainen Far Cry New Dawn -video maalailee lohdutonta, mutta karkkimaista tulevaisuudenkuvaa

Mainos
Ubisoft julkaisi uuden esittelyvideon Far Cry New Dawn -toimintapelistä. Video esittelee pahansisuisten ja julmien kaksossiskojen jengiä sekä sen väkivaltaisia toimintatapoja katastrofin jälkeisessä maailmassa.

Samalla uudestisyntynyt maailma kukoistaa paitsi kasvien ja eläinten voimalla, myös uuden toivon myötä. Epätoivoiset tilanteet eivät kaihda epätoivoisia vaihtoehtoja ja uhat kääntyvät mahdollisuuksiksi.

Far Cry New Dawn -toimintapelin tarinaa valottava esittelyvideo kertoo yhteisestä selviytymisvietistä, epätodennäköisistä liittolaisista ja periksiantamattomuudesta. Moninaiset aseviritykset, tukikohdan kyhäelmät ja neuvokkaat ratkaisut tulevat tarpeen taistelussa ylivoimaiselta vaikuttavaa vihollista vastaan.

Mainos

Far Cry New Dawn -toimintapelin tapahtumat sijoittuvat ydinräjähdyksen jälkeiseen aikaan 17 vuotta myöhemmin. Hopen maakunnan luonnonkauniit maisemat ovat kokeneet valtavan mullistuksen, mutta luonto on kasveineen ja eläimineen noussut uuteen kukoistukseen keskeltä tuhoa ja kaaosta. Pelissä nähdään sekä Far Cry 5 -pelistä tuttuja kasvoja että täysin uusia hahmoja, jotka ovat valmiita puolustamaan omaa tukikohtaansa. Useamman eri Ubisoft-pelistudion yhteistyönä syntynyt Far Cry New Dawn on avoimen pelimaailman ensimmäisen persoonan räiskintäpeli. Samalla se on itsenäinen jatko-osa Far Cry 5 -toimintapelin tarinalle, joka hyödyntää aiempien tapahtumien pohjaa ja sen hahmoja omassa kertomuksessaan. Yksinpelin lisäksi Far Cry New Dawn sisältää myös kutkuttavan yhteistyöpelimuodon.

Far Cry New Dawn julkaistaan sekä PlayStation 4- ja Xbox One -pelikonsoleille että pc-tietokoneille 15. helmikuuta 2019. Pelin ikäraja on 18 vuotta.

Mainos