Espanjantaudin, eli H1N1-tyypin influenssan riehuessa 1910-luvun lopun Lontoossa, lääkäri Jonathan Reid nousee kuolleista vampyyrina. Pelaaja pääsee tanssahtelemaan moraalin rajalla, kun jokaisella valinnalla on seurauksensa.
Torahammas-joonatanin suunnaton verenhimonsa kamppailee yhdessä hänen lääkärin moraalinsa kanssa. Puolustaako viattomia, vai antautuako janon vietille?
Astetta tunnelmallisempaa kesäillan valssia
Life is Strange -pelistä tunnettu Dontnod pyöräyttää kesäillan ratoksi astetta tummemmansävyisen pelin. Vampyr-peliä varten on tehty taustatyötä 1918 Lontoosta ja Espanjantaudista. Dontnod ei pyri autenttisuuteen, mutta fiilis on hyvin saatu tarttumaan maisemaan ja meininkiin. Melankolinen musiikki vetää pelaajaa kohti Interview with the Vampire -elokuvan tunnelmia. Harmi vaan, että pelin päähahmo Jonathan Reid ei ole kovin karismaattinen, eivätkä monet muutkaan pelin hahmoista.
Korvat höröllä
Ääninäyteltyä dialogia saa valmistautua kuuntelemaan ihan huolella. Keskustelut menevät valintojen kautta. Joskus sopivin valinta on juuri se, kenelle puhuu ensiksi. Onneksi kuitenkaan nämä valinnat eivät ole ensimmäisiä mahdollisia. Vasta hahmoille toistuvasti puhumalla, tulee vastaan tilanteita, joissa valinnat oikeasti vaikuttavat. Pelaajalla on myös valittavana pitääkö sivuhahmoja hengissä, vaiko riistääkö heidän henkensä.
Hengen riistäminen ei ole yksinkertaista. Sivuhahmo pitää ensin saada Reidin vaikutuksen alaiseksi, ja tähän vaaditaan Reidin vaikutusvaltaa heikompi hahmo. Reidin vaikutusvaltaa voi kasvattaa pelin aikana ja tämä avaa lisää mahdollisuuksia. Lisäksi sivuhahmoilla on verenlaadun tila johon vaikuttaa useampi eri mekanismi, mm. terveydentila. Mitä parempi veri, sen enemmän expaa pläjähtää syömingeistä Reidin statistiikkaan. Expaa vaihdetaan sitten uusiin taitoihin ja ominaisuuksiin.
Vampyr on mahdollista pelata läpi sivuhahmoja tappamatta. Peli on sitä helpompi, mitä enemmän mässäilee. Lisäksi pelissä on neljä erilaista loppua, joten erilaisia pelityylejä on mahdollista kokeilla.
Puoliavoin pelimaailma muuttuu pelaajan valinnoista riippuen. Suoraan sanoen Vampyrissä on samaan aikaan meneillään älytön määrä eri pelimekaniikkoja, ja strateginen pelaaminen vaatiikin paljon eri asioiden huomioon ottamista.
Sitten on taistelut. Kaiken tämän vampyyri vai lääkäri -roolipelaamisen lisäksi Reid ottaa välillä yhteen lajitoveriensa kanssa, seikkailessa vaikka viemäreissä tai hylätyissä rakennuksissa. Kuten kunnon vampyyriltä voi olettaa, Reid ei pääse asuttuihin rakennuksiin kuin kutsuttuna. Taistelut on jotenkin niin innotonta peruskauraa, ettei pitkiä ”luolastoja” oikein jaksa odotella. Pomotaisteluissa myös melko tavanomainen ”etsi heikkoudet ja käytä niitä” -tyylinen taistelu aiheuttaa lähinnä haukotteluja.
”Peli on sitä helpompi, mitä enemmän mässäilee”
Parhaimmillaan Vampyr on roolipelatessa moraalisten kysymysten kanssa, heikoimmillaan juostessa ympäriinsä vihjeitä etsien ja lajitoverien kanssa nahistellen. Dialogiähky iskee varmasti vähänkin pidemmän pelisession myötä, ja vain todellinen arkussa nukkuva mustiinpukeutuva vamppifani jaksaa bingata isoja sessioita. Etäisesti Vampyr tuo mieleen Life is Strangen ihmissuhdemeiningit, mutta vähän heikommin jaksotettuna. Vamppifaneille varovainen suositus, muut katsokoon vähän demoja ennen ostopäätöstä.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.