JAA
Kuva: Häjyt

Viihdeuutisotsikot nostavat pääsääntöisesti esiin naisten tissit tai pepun, mutta miesten alastomuudesta iloitaan otsikoissa varsin vähän. Myös naisten vartalo herättää keskustelua, mutta alaston mies saa olla kunnon maskisäkki, eikä kukaan revi otsikoita. Koska miehen on esimerkiksi ok kulkea kadulla ilman paitaa, jää miehen roolissa yhtä seksi-vau-kohauttavaksi asiaksi vain siittimen esittely.

Amerikkalaisissa elokuvissa saatetaan silloin tällöin nähdä vilaus nänniä, mutta miesten penikset eivät koskaan ole esillä – tai jos sellainen nähdään, tulee elokuvalle välittömästi K-18-leima.

Kotimainen elokuva on ollut sen sijaan tasa-arvon kannalla alastomuusasioissa jo vuosikymmenet. Samuli EdelmannMikko Kouki ja Heikki Vihinen lienevät tunnetuimmat valkokangaskikkelikekkuloijat. Myös Jasper Pääkkönen muistetaan hidastetusta alastonjuoksustaan Leijonasydän-elokuvassa.

Mikäli katsojan arvaamaton ja herkkä mieli ei ole varautunut Suomi-elokuvien estottomuuteen, on syytä varautua sen legendaarisimman pippeli-petterin jöllikohtaamisiin ainakin seuraavien elokuvien aikana. Nyt tiedät joko välttää näitä tai rientää oikopäätä vuokraamoon.

1 Häjyt (1999)

Häjyt muuntaa Edelmannin astetta rankemaksi karjuksi. Foorumikeskustelujen mukaan suomalaiset pitävät kyseistä alastonkohtausta miehen vaikuttavimpana ja kuumimpana.

2. Riisuttu mies (2006)

Riisuttu mies -elokuva päätyi suomessa kieletylle listalle. Kirkko yritti estellä sen levityksen, sillä tabujentäyteinen elokuva paljasti liikaa totuutta myös ihmisiä olevien pappien arjesta. Elokuvassa nakuilevat niin Edelmann kuin edellämainuttu Mikko Koukikin.

3. Irtiottoja-tv-sarja (2003)

Koska kunnioitamme Samuli Edelmannia taiteilijana, emme tietenkään näytä miehestä sensuroimatonta alastonkuvaa.

Vauva.fi-foorumilla kysellään mielipidettä Edelmannin varustuksesta liittyen Irtiottoja-sarjaan. Vastauskommentti tekee asiat selväksi.

Tässä on sellainen ongelma, että äijä on niin tukevassa kunnossa eikä edes seiso, joten ei voi mitään sanoa miehen varustuksesta. Tuollainen lepoasennossa oleva pieni muna kun kasvaa monilla ihan kiitettäviin mittoihin, nähty on

Samuli saa osakseen myös fantasiatunnustuksen.

En kehtaisi livenä tunnustaa, mutta Edelmannin seksikohtaukset saavat mut aivan kuumaksi. Etenkin se Häjyjen suihinottokohtaus”, foorumilla tunnustetaan.