Will Smithin uutuusleffa nähdään Suomessakin uudessa 3D+-formaatissa

Mainos
11. lokakuuta ensi-iltansa saava Gemini Man saapuu maailmanlaajuisesti ja myös Suomessa valkokankaille uudessa, 3D+-esitysformaatissa.

Ohjaaja Ang Leen (mm. Piin elämä, Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme, Brokeback Mountain) vision välittävä 3D+ on uusi esitysformaatti, jossa kuvataajuus on 60 kuvaa sekunnissa – yli kaksi kertaa enemmän kuin elokuvissa perinteisesti.

Formaatti ei ole ensimmäistä kertaa kokeilussa. Hobitti-trilogian päätösosa Hobitti – Viiden armeijan taistelu (2014) kokeili ensimmäisen kerran yli 24 kuvan sekuntivauhtia rullaavaa 3D-formaattia. Tällöin leffan kerrottiin tuntuvan kuin teatteriesitykseltä erikoistehostein. 3D+-formaatissa kuvia on 60 sekunnissa.

Mainos

Suomessa elokuvateatterit valmistautuvat 3D+ -näytösten järjestämiseen parhaillaan. Ennakkotietojen mukaan formaattia pystyvät esittämään seuraavat elokuvateatterit: Finnkino Tennispalatsi, Finnkino Itis ja Cinamon Redi Helsingissä, Finnkino Omena Espoossa, Finnkino Plevna Tampereella, Finnkino Flamingo Vantaalla, Finnkino Plaza ja elokuvateatteri Star Oulussa, Finnkino Kinopalatsi Turussa, Finnkino Fantasia Jyväskylässä, Finnkino Kuvapalatsi Lahdessa, Finnkino Scala Kuopiossa, Finnkino Promenadi Porissa, Kino 123 Kouvolassa, elokuvateatteri Tapio Joensuussa, Finnkino Strand Lappeenrannassa, Bio Rex Vaasa Vaasassa, Bio Rex Verkatehdas Hämeenlinnassa, Bio Rex Tornio Torniossa, Kino-Sampo Valkeakoskella, Elo Heinolassa ja Jalasjärven Kino Jalasjärvellä.

Gemini Man on toimintatrilleri, jossa huippuluokan salamurhaaja Henry Brogan (Will Smith) joutuu itse takaa-ajon kohteeksi. Hänen kintereillään on mystinen nuori agentti, jolla vaikuttaa olevan kyky ennustaa hänen jokainen liikkeensä.

Elokuvan pääroolissa nähdään Will Smith kaksoisroolissa 51-vuotiaana ammattitappajana ja nuorempana kloonina itsestään, 23-vuotiaana Juniorina.

Mikä on 3D+?

Gemini Manin 3D+ -esityskopiot valmistetaan 120 kuvaa sekunnissa kuvatusta masterista. Esityksen aikana kankaalle projisoituu 60 3D-kuvaa sekunnissa. Perinteisessä elokuvakopiossa kuvataajuus on 24 kuvaa sekunnissa.

Yleisön näkökulmasta 3D+ -näytöksessä kuva valkokankaalla on lähempänä sitä, mitä ihmissilmä luonnossa näkee. Kun kuvien määrä ja taajuus kasvavat, valkokankaan kuvan syvyys ja tarkkuus paranevat. Kuvataajuuden nosto poistaa kuvasta myös liike-epäterävyyttä.

Elokuva tulee Suomessa ensi-iltaan myös 3D+ IMAX -versiona (60fps, 2K) ja 2D-versiona (24fps, 4K).

Mainos