Witchfire-ennakkoarvostelu – Kyöpelivuorella paukkuu ja kovaa!

Witchfire on Varsovalaisen, The Astronautsin uusin, vielä 1.0 versiota odotteleva räiskintä. Roguelike-elementtejä nauttiva noitajahti tulee olemaan todella kova kilpailija, joista kukaan ei tiedä mitään. Respawn.fi tietää ja kohta tiedät sinäkin, onko tai tuleeko siitä mitään?

”I got your nose!” -oli temppu joka keksittiin 1600-luvulla, juuri noitavainon kultaisena ajanjaksona. Tempussa puijattiin lasta nappaamalla nenä sormien väliin, vaikka nenä tässä tapauksessa on esittäjän peukalo, etu- ja keskisormen välissä. Vauvoille ja pienille lapsille temppu meni täydestä ja myös kirkolle ja jekuttaja poltettiin roviolla heti.

Roviolle suuntaa myös Witchfire-pelin sankari, Preyer, revolverit tanassa noitatulen kiehuessa suonissa.

Kertomisen arvoinen tarina?

No ei. Pelissä kun sitä ei ole – ainakaan vielä. 12 hengen The Astronauts ovat kertoneet verkkosivuillaan, että tarinan tynkää olisi tulossa, mutta tällä hetkellä he eivät keskity siihen. Ei ole aikaa, ei ole resursseja ja ei tässä pelissä mitään kirjoja pysähdytä lukemaankaan. Pelissä ei ole ainuttakaan välianimaatiota vaan toiminta alkaa heti niin kuin pitääkin.

Paina ”X” ja voitat.

No ei. Witchfire on perkuleen haastava ja varsinkin alussa. Tulet kuolemaan hyvin, hyvin monta kertaa, mutta se on rogueliken tarkoituskin. Pienistä askeleista kasvaa suuret meret, ja kun aavalle on soudettu, muuttuu meno hekumalliseksi.

Ensimmäisestä persoonasta kuvattu räiskintä on hyvin nopeatempoista ja pelaajan on oltava varuillaan koko ajan. Pelin haastavaksi tekee sen tekoäly.

Kyllä, luit oikein. Pelissä on jumalauta tekoäly, joka toimii! Viholliset kiertävät välittömästi selustaan, ja ennen kuin huomaatkaan on heinähanko tungettu selkälapojen väliin. Palkintona on kuolema ja paluu aloitusalueelle, jossa tapahtuu kaikki päivittely pelaajan arsenaaliin, sekä taitoihin.

Päivitä itsesi, taiat ja pyssyt.

Tätä sinun pitää tehdä ja mieluiten koko ajan. Käyt kartalla, tapat joukon noidan jalkaväkeä, kerää noitatulet jotka ovat pelissä valuuttaa ja palaa portaalin kautta pesemään naamasi. Noitatulta saa kerättyä kun nitistät vihollisen, mutta tiputat kaikki kun kuolet. Nämä voi onneksi hakea heti takaisin uudelleensyntymisen jälkeen, mutta homma ei ole aina selviö. Jos olet kuollut äärimmäisen vaikealle alueelle on hautakivesi todennäköisesti haastavalla kaistaleella. Siksi hidas ja äärimmäisen varovainen eteneminen on jopa pakollista.

Karttoja on muutamia, mutta eivät ole kaikki vielä auki pelin early access -versiosta johtuen. Ei siinä, kyllä tekemistä riittää alkukartassakin, jota en ole näin 10 tunnin pelaamisen jälkeen vielä valloittanut. Vihollisalueet kun ripotellaan satunnaisesti pitkin karttaa aina kun sinne uudestaan menet ja jokaisella kerralla kun olet voimakkaampi on myös vihollisetkin. Armoa ei anneta, vaikka pyysin useammankin kerran.

Aseita on alussa tasan yksi, revolveri joka tekee vahinkoa yhtä paljon kuin syyskuinen hyttynen. Siksi alun varovainen askellus on hyvä opetella heti. Uusia aseita, taikoja ja taitoja parantavat esineet saa auki tutkimalla niitä. Tutkimuksissa menee aina aikaa 10 minuutista aina puoleen tuntiin. Aikahan ei tietenkään turvasatamassa kulu, vaan tiuku alkaa käydä kun pelaaja loikkaa takaisin kartalle vihollisen kainaloon.

Pelaajalla voi olla samaan aikaan kolme asetta. Lähitaistelu, joka on muotoa tuliluikku, sillä mitään astaloita ei pelistä ainakaan vielä löydy. Pidemmän kantaman ase, sekä demoninen pyssy. Viimeisin näistä tarkoittaa esimerkiksi raketinheitintä tai jotain muuta, muutaman ammuksen omaavaa isompaa luikkua.

Taikoja on kevyt ja raskas vaihtoehto, jotka myös tutkitaan workshopin kautta. Äärimmäisen tärkeitä kun homma menee pisin tuuletinta. Oma suosikki on sähköristi, joka kahlitsee muutamaksi sekunniksi viholliset jakaen sähkövahinkoa vierustovereilleen.

”Ol varovaine!”

Pelin ensimmäiset viholliset ottavat heti ensitreffeillä useamman kuulan naamaan ennen kuin kuolevat. Kudit loppuu nopeasti, joita kyllä löytyy kartalta, mutta hyvin satunnaisesti. Kuntomittari kuluu nopeasti loppuun, ja pelaaja ei jaksa näin ollen juosta vaan löntystää kuin kotilo. Vauhtia taas vihollisilla riittää ja kuolet aivan varmasti kun maitohapot paukkuu reisissä.

Lisätään tähän vielä pikkupomo, The Warden pakkaan mukaan. Mikäs sen mukavampaa kuin armeija muskettisotureita, sekä miekkamiehiä valmiina loikkaamaan niskaasi ja tuhat muuta paskiaista kimpussa pikkupomon leijaillen peräsimessä. Pah, annahan edes haastetta!

Okei. Lisätään tähän vielä Calamity-kello, eli kun teet tarpeeksi tuhoa kartalla, alkaa kartan päävastustajaa, noidan apuolentoa vituttamaan. Familiaari iskee kellon päälle, ja jos et ehdi juoksemaan kartalle merkittyyn kohtaan, sekä tuhoamaan äläkän aiheuttajan on vastassa noin kahdeksan miljoonaa Revenant-hirviötä. Nämä mulkerot spawnailevat minne sattuu ja yleensä pelaajan välittömään läheisyyteen. Jos ehdit calamityn aiheuttajan niittämään, pysähtyy kello ja on hetki hengittää.

Calamityn aikana on tottakai mukana järkimittari, joka kuluu aivan tarpeeksi vinhaan tahtiin. Järki kun loppuu, tippuu energiatasot alle sallitun ja pelaaja kuolee oikeastaan yhdestä iskusta. Kivaa ja hauskaa, koko perheen tekemistä siis!

Kun saat vihollisalueen puhdistettua, tipahtaa viimeisen mosan kohtaan punainen kristalli, jota hipelöimällä peli tarjoaa kolmea vaihtoehtoa päivittääksesi joko asetta, taikaa tai yleistä kuntoa. Nämä skillit pysyvät päällä yhden räiminnän aikana ja nollaantuvat pelaajan kuollessa, tai poistuessa portaalin kautta takaisin hubiin. Ilman näitä päivityksiä et selviä hengissä ja onkin suotavaa puhdistaa useampi alue ennen kuin otat mittaa päävastuksesta. Se on muuten herkullisen vaikea.

Soljuvaa kauneutta

Peli on kaunista katseltavaa, vaikka rosoisuutta löytyykin. Tekstuurit eivät aina heti lataudu, mutta pelihän onkin vielä ennakossa. Efektit ovat upeita, värimaailma nautinnollinen, mutta ennen kaikkea nopea ja responsiivinen.

Nvidian reflex+boostia hyödyntävä Witchfire on loistava koekaniini tälle. Peli pyörii myös todella hyvin, mutta isoimmilla alueilla alkaa peli vähän nykästä.

Lisätään alueelle vihollisia tekoälyineen on se kokoonpanolle toisinaan kovakin kyykytys. Tuulettimet huutavat hoosiannaa, mutta se toisaalta tuo lisää hektisyyden tunnetta. Eräänlainen 4D-kokemus siis.

Äänet ovat myös korkealaatuista kamaa ja pääosuman aiheuttama räjähdys on ihanaa kuultavaa. Kieli puskee väkisinkin ulos, keskelle siihen huulien väliin.

Musiikit ovat looppaavaa taustamelua, jotka jouduin kyllä kytkemään pois päältä. En yleensäkään pidä musiikkeja päällä, jos peli on jotain muuta kuin tarinaraskasta.

Kannattaako ostaa?

Witchfire on loistava roguelike-räiskintä ja todella hyvässä kuosissa vaikka on early access. On sillä kyllä hintaakin, sillä tällä hetkellä vain Epicistä imailtava noitailu nappaa vajaan 36 euroa. Silti tässä saattaa olla vuoden paras roguelike-räiskintä!