Mainos
William J. “Terror-Billy” Blazkowicz iskee jälleen ryhmä rämän kanssa  äärinationalismin kimppuun adrenaliinitäyteisellä otteella ja se toimii – taas. Nopeatempoinen FPS -kaaospläjäys löyhällä RPG-mausteella on nautittava kokemus alusta loppuun.

Wolfenstein 2: The New Colossus on yhdestoista instalmentti Wolfenstein-pelisarjassa ja se on jatko-osa vuonna 2014 julkaistusta The New Order -pelistä. Pelin on kehittänyt Machinegames ja tuottajana Bethesda Softworks. Peli käyttää uusinta id Softwaren moottoria id Tech 6:sta, joka on näyttävä ja toimiva kokonaisuus.

Grafiikka on mykistävän hienoa jopa vanhemmalla PS4-konsolilla. Peli vieläpä rullaa 60 kuvaa sekunnissa – myös sillä tavallisella kaakilla. Kun pakkaan lisätään vielä loistavat ääninäyttelijät, mahtavat efektit ja kuvitteellisen Ritva Tuomivaaran badasseisuus, on tulos sen mukainen, eli helvetin hyvä!

Mainos

Pelissä on myös kaksi toisistaan hieman eroavaa tarinaa. Pelaaja tekee pelin alussa päätöksen kumpaa alkaa pelaamaan. On sanomattakin selvää, että pelillä on voimakas uudelleenpeluuarvo.

Wolfenstein 2 noudattaa pelillisiltä ominaisuuksiltaan tuttua kaavaa. Pelissä voi keräillä siis perkkejä, eli kykyjä, jotka kytkeytyvät päälle pelaajan suorittaessa esim. 30 overcharged-tilassa tehnyttä tappoa jolloin elämämittari antaa vähän enemmän anteeksi osumia. Myös aseiden päivityksiä voi tehdä kun pelaaja kerää mutterisymboleilla varustettuja tavaroita.

Pelissä on viisi mukana kannettavaa asetta ja hieman raskaampaa, kaksinkäsin kannettavia työkaluja muutama lisää. Pelaajalla on yllään Da’at Yichud powersuit, jolla voi hypätä alas vähän korkeammaltakin ottamatta sen isompia osumia. Myös useimmissa aseissa on tuplamountti mahdollisuus, jolla siivoaa enemmänkin vihuja kartalta ja niitä pelistä löytyy mukavasti pienistä droneista aina goljathmaisen kokoisiin öykkäreihin.

Kartat ovat suuria, joten etsittävää piisaa. Ja koska Bethesdalla on näppinsä pelissä on loottia mukavasti; lähinnä healthia, ammuksia ja extrasisältöä esim. konseptitaidetta joita voi käydä valikoissa ihastelemassa.

Karttojen laajuus mahdollistaa pelaajan erilaiset strategiat. Jotkut hiipivät hiljaa taakse ja antavat kirveen puhua puolestaan, kun toiset taas rynnivät raivolla tuliluikut laulaen päästäen vikisevät Natsit päiviltään.

Raaka ja haastava

Pelin vaikeustaso on enemmän kuin kohdillaan. Jopa toiseksi helpoimmalla vaikeustasolla pelaaja kohtaa kuoleman – tai ainakin allekirjoittanut kohtasi. Mikään läpällä läpi -putkijuoksu tai -puistokävely ei siis ole kyseessä. Peli tallentaa automaattisesti checkpointeissa, mutta pelaaja voi tallentaa manuaalisesti pelin mihin kohtaan tahansa jos tilanne vaatii useamman yrityskerran – ja niitä riittää.

Wolfenstein 2: The New Colossus on äärimmäisen raaka, brutaali ja toisinaan ahdistava. Visuaalisuus noudattaa edellisestä osasta tuttua synkkää neuvostovärimaailmaa, joka ahdistaa jo aivan sellaisenaankin.

Negatiivisista asioista mainittakoon ainoastaan minimaaliset grafiikkabugit vanhemmalla PS4-konsolilla. Näytönohjain käy sen verran kovilla kierroksilla, että konsolin kuumeneminen ja tuulettimien vimmainen hurina huutavat siihen malliin, että konsoli on syytä pitää hyvin tuulettuvassa tilassa… suosittelen siis pelaamaan kuulokkeilla.