Pellepainisimulaattori WWE 2K18 yllättää ja ottaakin askeleen eteenpäin. Peli tuntuu ensimmäistä kertaa paremmalta.

WWE-showpainipelisarja on yksi niistä, jotka eivät sovellu suomalaiseen makuun sitten millään. Amerikan markkinoille suunnattu peli on pettänyt vuosi toisensa jälkeen ja tuntunut polkevan paikoillaan jossain 1990-luvun puolivälin pelitunnelmansa kanssa. Sehän ei suomalaisen vaativan pelaajan järkeen käy. Eipä ihme, onhan kyseessä Amerikan Salkkarit, josta innostuminen vaatii redneck-kulttuuria ympärilleen.

Loistavan NBA 2K -pelisarjan tekijät ovat Visceral Gamesilla ottaneet itseään varovasti niskasta ja pyllysilmästä kiinni. WWE on kokenut ensimmäistä kertaa kunnon kohennuksen. Peliä voi kutsua jopa pelattavaksi.

WWE:n suurin uudistus näkyy grafiikoissa. Uusi NBA:sta tuttu pelimoottori on vihdoin siirtänyt WWE:n nykyisen konsolipolven graafiselle tasolle. Myös fysiikkamallinnus on aiempaa parempaa. Tämä näkyy esimerkiksi pelaajien asusteissa ja liehuleteissä.

Hahmot näyttävät paremmilta, mutta todella muovisilta. NBA 2K -pelien hahmojen tasolla ei olla – jostain kumman syystä. Pelattavia hahmoja pelistä löytyy jopa 174 kappaletta. Ne muistuttavat esikuviaan, mutta enemmän vahakabinettiversioita kuin aitoja ihmisiä.

Pahan näköisiä hahmoja löytyy enemmän kuin paikallisen nakkikioskin yöjonosta.

Uusista ominaisuuksista tärkein on hahmojen nosto ilmaan ja niiden kantaminen pitkin taistelutannerta. Kanto-ominaisuus tuo uutta potkua tappeluihin. Se on kivaa niin kauan kuin itse saa olla kantaja, eikä päinvastoin.

Ajoita tai häviä

Pelin pelattavuus nojaa ajoituksiin kuten aiemminkin. Mekanismi on raivostuttava, sillä se muistuttaa liikaa vuoropohjaista pelaamista. Se kumpi on niskan päällä saa vapaasti mätkiä vastustajaansa kunnes vastustaja onnistuu jossain vaiheessa – hyvällä tuurilla näpäyttämään R2-painiketta (PS4) ja kääntämään homman päälaelleen. Tämän jälkeen mätkijästä tulee pahoinpideltävä.

Ottelut kestävät tuttuun tapaan kuukauden. Pitkällisten väsymystaisteluiden jälkeenkin voi vielä käydä pieksemässä lyötyä.

Isoja uudistuksia ovat myös astetta parempi ohjaustuntuma, kahdeksan pelaajan yhtäaikaiset matsit sekä areenojen laajemmat backstage-alueet.

Omasta ura-pelitilan ukosta voi tehdä minkälaisen transun tahansa. Tässä minun äijäni: Haluuks Turpaan Smurffi.

MyCareer alkaa luonnollisesti oman hahmon muokkaamisesta. Pelaajalla on todella laajat työkalut oman mörön generoimiseen. Oman ukkelin tai kisakissan luominen onkin pelin hauskinta antia.

Uramuoto MyCareer on tuttua juustoa. Dialogibugit pitävät huolen siitä, että ääniraita pätkii ja joskus katoaa kokonaan. Pelkät taustamusat siivittivät ainakin omaa uramuotoelämystäni. Onneksi kaikki on tekstitetty.

MyCareer on pitkäpiimäinen ja erittäin vaivaannuttava. Myötähäpeän määrä hahmojen välisessä kanssakäymisessä on uskomaton, mutta varmasti WWE-ohjelmiston mukainen. Eihän kotimaan Salkkaritkaan Oscar-tason näytelmää ole. Ura rakennetaan alusta ja edetään vaihe vaiheelta. Aikaa siihen saa kulumaan roimasti.

”Myötähäpeän määrä hahmojen välisessä kanssakäymisessä on uskomaton, mutta varmasti WWE-ohjelmiston mukainen”

WWE 2K18 on parempi kuin aiemmat, mutta ei edelleenkään hyvä tappelupeli. Kaikki työpanos on heitetty kömpelön roolipeliuramuodon kehittämiseen eikä muita osa-alueita ole juuri päivitetty. Pelattavuus on parempi, mutta kovin hauskaa se ei edelleenkään ole.