Xboxin uusi strategiajohtaja Matthew Ball kertoo, että yhtiön tällä viikolla julkistamat yksinoikeuspelit eivät ole yksittäinen poikkeus, vaan osa laajempaa linjanmuutosta.
Ballin mukaan Microsoft aikoo tarjota jatkossa tasaisen virran Xbox-konsolille yksinoikeudella julkaistavia pelejä.
Ball puhui aiheesta Summer Game Festin yhteydessä järjestetyssä The Game Business Live -tapahtumassa. Hänen mukaansa päätös julkistaa sekä Gears of War: E-Day että Clockwork Revolution Xbox-yksinoikeuksina tehtiin tarkoituksella.
– Oli tärkeää julkistaa kaksi peliä, jotta ihmiset ymmärtäisivät, ettei kyse ole yksittäisestä tapauksesta tai juhlapäätöksestä. Tämä on ohjelman alku, Ball sanoi.
Viime vuosina Xbox on siirtänyt painopistettään monialustajulkaisuihin ja tuonut useita merkittäviä pelejään myös kilpaileville konsoleille. Ballin mukaan yhtiö kuitenkin katsoo yksinoikeuspelien olevan edelleen tärkeä osa konsolialustan kasvua ja brändiä.
– Pelaajat voivat odottaa luotettavaa julkaisuketjua, joka palkitsee heidän aiemmat sijoituksensa Xbox-alustaan ja kannustaa pysymään Xbox-pelaajina myös tulevaisuudessa, hän sanoi.
Samalla Microsoft aikoo jatkaa suurten palvelupeliensä, kuten Call of Duty -sarjan, julkaisemista myös muille konsoleille. Ball jakoi pelit kolmeen ryhmään: Xbox-yksinoikeuksiin, monialustaisiin palvelupeleihin sekä aiemmin sovittuihin julkaisuihin, joiden osalta Microsoft pitää kiinni aiemmista sitoumuksistaan.
Tähän viimeiseen ryhmään kuuluvat esimerkiksi Fable ja Halo: Combat Evolved, jotka ovat tulossa myös PlayStation 5:lle.
Ball viittasi myös Xboxin toimitusjohtajan Asha Sharman aiempiin kommentteihin, joiden mukaan yhtiön liiketoiminta tarvitsee suunnanmuutoksen. Hänen mukaansa Xboxin nykytila ei ole terve, mutta käänne parempaan on käynnissä.
Ball kertoi myös, että Game Pass -palvelun hinnankorotukset johtivat viime vuoden lopulla miljoonien tilaajien menettämiseen. Xboxin mukaan myöhemmin tehdyt hinnanalennukset ovat kuitenkin palauttaneet tilaajamäärän jälleen kasvuun.

