Hideo Kojima PlayStation.Blog-tapaamisessa. Kuva: Josh Hallett.
Mainos
Yksi Google Stadian peruutetuista yksinoikeustapauksista oli Kojima Productionsin episodimainen kauhupeli.

VGC:n artikkeli paljasti, että Google puhui Metal Gear Solid -tuottajan Hideo Kojiman kanssa ”episodimaisen kauhupelin” tekemisestä Google Stadialle.

Kyseessä voi olla se peli, johon Kojima viittasi kesällä 2020, kun hän ilmaisi suuttumuksensa peliprojektinsa peruuttamisilmoituksen jälkeen. Tällöin Kojima kertoi japanilaiselle pelijulkaisulle, että ”suuri” projekti oli peruutettu.

Mainos

– Olen melko vihainen, mutta tätä on peliteollisuus, ohjaaja korisi.

Tulevaisuudestaan Kojima on sanonut haluavansa työskennellä mielellään myös mangan, animeen ja elokuvien parissa. Hänen kirjoittamansa kirja saa myös pian englanninkielisen käännöksen.

Helmikuun alussa Google ilmoitti sulkevansa molemmat sisäiset Stadian pelikehitystudiot, vaikka se aikoo pitää palvelun toistaiseksi hengissä.

Mainos