Mainos

Vuonna 1996 ne tulivat ja tuohsivat maailman maamerkit. Nyt 20 vuotta myöhemmin ne tulevat jälleen – vastahakoisesti kirjoitettuna.

Independence Day, eli suomennettuna Maailmojen sota oli modernien katastrofielokuvien äiti, joka aloitti koko genren vuonna 1996. Ohjaaja Roland Emerichiä on kosiskeltu jo 20 vuoden ajan tekemään leffalle jatkoa, mutta mies on toistuvasti kieltäytynyt kajoamasta klassikkoon. Nyt kaikki on kuitenkin toisin. Fox lahjoi Emerichiä niin suurella summalla, että miehen oli pakko suostua – kahteen jatko-osaan. Toivottavasti toista ei tule, sillä ensimmäinenkin jatko-osa pilaa koko helmen.

Mainos

ID4:n jatko-osa Uusi uhka kertoo siitä miten ihmiskunta on ottanut avaruusolioiden teknologian haltuunsa ja miinoittaneet Maapallon. Avaruuslierot ovat kuitenkin suunnitelleet kostoa parikymmentä vuotta ja palaavat nyt kuivattamaan Telluksen ytimen.

Elokuvan idea on jo lähtökohtaisesti naurettava, sillä ensimmäisessä osassa tehtiin hyvin selväksi, että koko avaruusolentojen sivilisaatio tuhottiin. Jatko-osa on väkisinväännetty ulostemakkara, jonka tarinankerronta on yhtä lapsellista kuin Disneyn Aladdinissa. Veri ei roisku, eikä jännitys piinaa. Eipä ihme, että Will Smith kieltäytyi uusimasta rooliaan.


4K UHD -kiekko tarjoilee scifi-hutun herkullisin pikselein varustettuna, luonnollisemmilla väreillä. Kuvanlaatu onkin älyttömän terävää ja yksityiskohtia kelpaa ihmetellä. Onneksi myös ensimmäinen elokuva on saatavilla 4K-paketissa, joten rahat kannattaa 4K:n himoissa laittaa ehdottomasti siihen.

Ekstrat esitellään tuttuun tyyliin erillisellä BD-levyllä, jossa kurkistetaan leffan greenscreen-kulisseihin ja nauretaan pilalle menneitä otoksia. Peruslisuketta siis.

Mainos