Mainos
Vain Netflixissä julkaistu Michael Bayn uutuusleffa, 6 Underground sisältää kaiken sen, mitä Bayn leffoissa on totuttu näkemään; tiukkaa ammuskelua, kauniita naisia, nopeita autoja, tuhopornoa ja nyt Netflixin ansiosta myös paljon kaunistelematonta väkivaltaa.

The Rock, Bad Boys, Armageddon, Transformers… näistä ja monista muista toimintaleffoista ohjaaja Michael Bay tunnetaan. Mies poltti itsensä loppuun Transformers-jatko-osien kanssa, jonka jälkeen Bay on pitänyt matalampaa kaasujalkaa ohjaajana. Pain & Gain ja 13 Hours olivat viimeisimmät hyvät Bayn leffat, sillä mies sai revitellä niissä Transformers-mättöä enemmän. Nyt vuorossa on Netflixin rahoittama 6 Underground, jonka 150 milj. dollarin budjetti on käytetty erinomaisesti. Leffa onkin jäätävällä budjetillaan Netflixin toiseksi kallein elokuva sitten ylistetyn The Irishmanin (2019).

Mainos

Maailmanparantelua oman käden oikeudella

Elokuvan perustarina ei ole kummoinen. Sikarikas, itsensä kuolleeksi julistanut ”One” (Ryan Reynolds) värvää joukon eri alojen ammattilaisia suuroperaatioihin, joissa poistetaan päiviltä maailman julmimpia ihmissaastoja. Juoni taitaa oikeastaan olla hyvin identttinen Hitman-pelien kanssa – alkuasetelma on vain erilainen.

Kun kuuden operaattorin joukko on valmiina, lähtevät numeraalein nimetyt spesialistit poistamaan päiviltä lähi-itää hallitsevaa diktaattoria (Lior Raz), mutta tehtävä on haasteellisempi kuin operaattorit osasivat odottaa.

Arvoautot räjähtelevät näyttävissä stunteissa.

Matkailuelokuva, jossa kivi murenee ja veri lentää

6 Underground yrittää viestittää maailman julmuudesta ja siitä, miten epäoikeudenmukaisissa olosuhteissa joissain päin Tellusta olellaan. Samalla elokuva yrittää antaa helpon ratkaisun pahuuden kitkemiseen, teurastamalla diktaattorit, kuten Yhdysvallat on tavannut oikeassakin elämässä ongelmia ratkoa.

Pääasiassa 6 Underground on kuitenkin aivot narikkaan -toimintaa isolla Michael Bay -härskiydellä. Elokuva alkaa vaatimattomalla 20 minuutin mittaisella takaa-ajokohtauksella Italian Firenzessä, jossa historiaa, Audeja, Chevyjä ja Mersuja menee paskaksi toinen toistaan näyttävämmin.

Leffan kuvaus on hyvin baymaista, joten tiukkoja kamera-ajoja ja pahuksen näyttäviä kuvakulmia sopii odotella non-stoppina kahden tunnin ajan. Kuvauksesta vastaa Hollywoodin kärikikuvaaja, Bojan Bazelli.

Elokuvassa nähdään kaikki Michael Bayn tunnusmerkit.

Parempaan lopputulokseen ilman kaupallisia paineita

Kun kaupalliset paineet elokuvateatteriluukuilta ovat poissa (Netflixiä kiinnostaa vain striimimäärät), on Bay saanut luvan heittää K-12-leiman mäkeen ja tuottaa sellaista actionia, kuin kasarilla ja ysärillä tehtiin. Veri lentää ja sillä mässäillään. 150 miljoonaa on palanut hienosti, sillä kerrankin tuntuu siltä, että nyt on poltettu rahaa, ja se näkyy.

Näyttelijäkattaus on hieman tuntemattomampien tähtien vetämä, joka on pelkkää plussaa. Reynoldsin naama on näkyvin, mutta ei karismaattisin. Naispääosasta vastaa Mélanie Laurent, jonka vetovoima ei monen internethuutelijan mielestä ole kuitenkaan yhtä seksikästä kuin ranskalaisissa leffoissa.

Kannattaako katsoa?

6 Underground on helposti Netflix-kuukausimaksun arvoinen leffa jo yksistään. Se on ehdottomasti parasta aivot narikkaan -toimintaa pitkään aikaan ja takuuvarma viihdyttäjä kasari- ja ysäritoiminnan ystäville. Elokuvalta ei kannata kuitenkaan odotella liikaa draaman ja mielenkiintoisten ihmishahmojen saralta.

Mainos