Mainos
Aladdin on nuori herra Akraban kaduilta, joka Abu-apinaystävänsä kanssa hankki jokapäiväisen elantonsa varastelemalla torilta syötävänsä. Aladdinin arki kuitenkin muuttuu, kun hän törmää kadulla palatsista karanneeseen prinessa Jasminiin. Salamaihastuminen kuitenkin päättyy heti kättelyssä, kun sulttaanin paha neuvontantaja antaa pidätysmääräyksen Aladdinista. Virallinen syy on prinsessan kaappaaminen, mutta oikeasti Jafar haluaa puhdassydämisen nuorukaisen, saadakseen käsiinsä kaikkivoipaisen taikalampun.
 
Katurotta
 
Aladdin on elokuva, jonka kanssa allekirjoittanut vietti lapsuutensa. Siis aikaa ennen Terminator 2:ta ja Commadoa. Aladdinin tarina on perinteinen, mutta sen toteutustapa ja takuuvarmat twistit pitävät sen alusta loppuun hyvin mielenkiintoisena. Perinteinen rakkaustarina ei käy myöskään liian imeläksi missään vaiheessa.
 
Prinsessa Jasmine
 
Aladdin on visuaalisesti tajuttoman hienoa katseltavaa. Leffa on suurimmalta osin piirretty kokonaan käsin, vaikka joitain kohtia on buustattu CGI-animaation voimin. Ensikertaa BD-julkaisuna ilmestyvä leffa saa aivan uutta potkua teräväpiirrosta, jonka avulla täydellistä taidetta voi seurata suu auki. Ne asiat, joita lapsena luulin nähneeni tietokoneella tehtynä, paljastuivatkin BD-kuvan myötä oikeasti piirretyiksi. Ihmeellinen on tuo Disneyn animaatiomaailma!
 
Luolassa
 
Bonusarkusta löytyy liuta kaikkea kulissientakaista aineistoa. Harmillisesti animaattoreiden työstä on todella vähän lisukkeita, vaikka muusta epäolennaisesta sonnasta onkin paljon asiaa.
 
Aladdin on järkyttävän kova leffa, ja se ehdottomasti pitää hankkia jokaiseen perheeseen.
Mainos