Mainos
Aliens – paluu oli lähes yhtä tärkeä leffa Alien-saagassa kuin ensimmäinenkin elokuva, vaikka näiden genret eroavatkin toisistaan. Miltä näyttääkään James Cameronin merkkiteos 4K-resoluutiolla ja HDR-väreissä?

James Cameronin Aliens – paluu on jatko-osa vuoden 1979 Alien-tieteiskauhuelokuvalle. Jatko-osassa Sigourney Weaverin esittämä Ellen Ripley – ensimmäisessä elokuvassa avaruusaluksensa ainoa selviytyjä – palaa tutkimaan ihmiskoloniaa, joka on kadottanut yhteyden avaruustukikohtaan samaisella kuulla, josta ensimmäisen elokuvan Alienin sikiö tarttui tutkimusmatkailijoihin. Ripley liittyy eliittisotilasyksikköön tuhotakseen koko ötökkärodun ja pelastaaksen sen, mitä vielä pelastettavissa on.

Mainos

Elokuva, joka jatkoi Hans Rudolf Gigerin luomusta

Siinä, missä vuoden 1979 Alien oli tieteiskauhuleffa, on 1986 valmistunut Aliens – paluu vuoristorata-ajelu toiminnan ja kauhun hybridinä. Elokuva kunnioittaa hienosti alkuperäisen tarinaa ja visuaalisuutta, mutta Cameron laajentaa universumia uskottavasti ja kiehtovaan suuntaan.

Cameron toimi itse suunnittelijana kahden alkuperäisen leffan suunnittelijan kanssa, jolloin lopputuloksesta tuli niin kiehtova, että kaikki jatko-osat ovat ammentaneet sisältönsä juuri kahden ensimmäisen elokuvan viitoittamaa tietä pitkin.

Elokuvan aseet suuliekin suuruuden mukaan. Mitä isommat suuliekit, sen näyttävämmät tykit.

Aliens – paluu on mysteeri, joka muuttuu kauhuksi ja sen jälkeen toimintaleffaksi. Lopuksi mennään vielä monta kertaa paniikkiin ja yllätytään silloin kuin sitä vähiten odottaa. Elokuvan rakenne on siis täydellinen viihdekokonaisuus. Ja sen Cameron on aina hallinnut.

”elokuvan taika mene aina läpi kuin väärä raha”

4K UHD -versio mahdollistaa nyt ensimmäistä kertaa koskaan elokuvan näkemisen 4K-resoluutiossa 35 mm filmin tarkkuudessa. Koska leffa on vanha, eikä silloiset kameroiden objektiivit ja kennot piirtäneet aivan siinä mittaluokassa kuin nykyiset, on suurin osa yksityiskohdista täynnä kohinaa. Mutta niitä yksityiskohtiakin kyllä on – ja paljon. Jopa siinä määrin, että esimerkiksi matte paint -taustat erottuvat selvästi maalauksina eikä elokuvan taika mene aina läpi kuin väärä raha, siinä missä se meni aiemmin.

HDR-värit ovat kuitenkin sellaista herkkua taas jälleen, että siinä, missä osa yksityiskohdista paljastaa asioita, joita ei pitäsi, tuovat värit uskottavuutta sellaisiin kohtiin, joissa mielummin haluaisi elokuvan kohtausten olevan vain teatteria eikä niin todellista, miltä se tuntuu.

Elokuvan ääni on saanut tuttuun tapaan myös Dolby Atmos -käsittelun 7.1.4-formaattiin, joka tuo mukanaan uudet kanavat pelottelemaan katsojaa myös yläpuolisilla äänillä.

Äänien parissa on sama juttu kuin kuvassa. 1986 miksatut tehosteet kuulostavat paikoin kasareilta, mutta onneksi niitä on paranneltu miksausprosessissa.

Bill Paxton (vas) oli Cameronin luottonäyttelijä, joka nähdään Aliens -elokuvan lisäksi The Terminatorissa, True Lies’ssa, Titanic’ssa ja Ghosts of the Abyss’ssa.

Hullu määrä ekstroja?

Bonuksia löytyy aivan helvetisti. Kiinnostavin kokonaisuus ei ole yli kolme tuntia pitkä dokumentaari, joka avaa elokuvan tuotantoa joka puolelta, vaan aivan uusi 45-minuuttinen dokumentti, jossa James Cameron kertoo, kuinka kaikki syntyi, mistä tulivat ideat mihinkin – ja miten lukuisat tuotannolliset haasteet saatiin ratkaistua aikana, jolloin tietokoneella ei päässyt jälkeenpäin korjaamaan kaikkea sitä, mitä ei kuvatessa voitu toteuttaa.

Ekstroja on niin paljon, että niille on aivan oma kolmas levynsä. 4K- ja Blu-ray-levyilläkin on vielä leffa kahdessa eri versiossa; 1986 valmistuneessa tieatteriversiossa ja 1990 valmistuneessa ohjaajan versiossa – sekä useita eri kommenttiraitoja.

Kannattaako hommata?

Aliens – paluu 4K-levy on sellainen paketti, että jos kaiken katsoo ja kuuntelee, on sisältöä tarjolla todella monta tuntia – hyvän videopelin verran. Eli rahalle saa todellakin vastinetta. Mutta parasta siinä ovat itse 4K/HDR/Atmos-laatuinen pääleffa ja sen 45-minuuttinen uusi dokumenttijälkkäri. Ne jo pelkästään ovat syy hommata tämä setti, jos omaa elokuvakirjastoansa aikoo uskottavaksi kutsua.

Kyllähän me leffaharrastajat haluamme nämä elokuvat uudelleen katsoa parhaalla mahdollisella laadulla myös tulevaisuudessa, kun suoratoistopalvelut ovat ne poistaneet jakelusta eikä levyversioita myydä missään alle 500 euron. Eli kyllä, hommaa se.

Mainos