Alkuperäisen Resident Evil 2:n ohjaaja Hideki Kamiya toivoo, että Capcom tarjoaisi tulevissa Resident Evil -peleissä mahdollisuuden vähentää kauhun määrää. Kamiya on puhunut aiemminkin niin sanotun ”ei-pelottavan” tilan puolesta ja kertoo nyt jakaneensa ajatuksensa myös Resident Evil -sarjan kehittäjille.
– En ole koskaan pitänyt kauhusta. Jo nuorena en pystynyt käsittelemään sitä. En pidä kauhusta enkä pelottavista asioista, Kamiya sanoo VGC:n haastattelussa.
Hänen mukaansa nykypelien fotorealistisuus on vienyt kauhun aivan uudelle tasolle, eivätkä sarjan kehittäjät välttämättä enää itse huomaa, kuinka pelottavia heidän tekemänsä pelit ovat.
Kamiya kertoo, ettei pystynyt pelaamaan tämän vuoden Resident Evil Requiemia loppuun, vaikka olisi halunnut nähdä, miten Leon Kennedyn paluu Raccoon Cityyn jatkaa alkuperäisen Resident Evil 2:n tapahtumia.
– Halusin kokea sen itse pelaajana, mutta peli oli aivan liian pelottava, enkä pystynyt siihen.
Kamiya korostaa, ettei ehdotus ole vitsi.
– Toivon aidosti, että peleihin lisättäisiin jonkinlainen kauhusta riisuttu tila ihmisille, jotka eivät kestä lainkaan pelottavia pelejä.
Hän vertaa ajatusta Bayonetta-sarjaan, jossa pelaajille on tarjottu vaihtoehtoja pelin vaikeuden ja sisällön säätämiseen. Resident Evilissä kauhua voisi hänen mukaansa yksinkertaisesti vähentää muutamilla asetuksilla.
– Zombien kasvoista voisi tehdä vähemmän pelottavia. Miksei niiden päähän voisi laittaa vaikka ruskeita paperipusseja? Tai synkkien ja tunkkaisten huoneiden sijaan voisi käyttää miellyttävää tunnelmavalaistusta.
Kamiya lisää toivovansa myös verettömyyttä. Hänen mukaansa jo tällaiset pienet muutokset voisivat auttaa hänen kaltaisiaan pelaajia etenemään pelit loppuun asti.
Kamiya kertoo saaneensa jokaisesta uudesta Resident Evil -pelistä pelattavan version. Hän vastaa usein Capcomille kiittämällä pelistä mutta kertoo samalla, ettei pysty pelaamaan sitä sen pelottavuuden vuoksi. Kehittäjien vastaus on hänen mukaansa toistuvasti ollut: ”Älä nyt, ei se ole niin pelottava. Kyllä sinä pystyt siihen!”
Kamiya uskoo tämän vahvistavan hänen käsitystään siitä, etteivät sarjan kehittäjät itse enää hahmota, kuinka voimakkaasti heidän pelinsä voivat vaikuttaa kauhua huonosti sietäviin pelaajiin.

