Vuonna 1998 alkuperäiselle PlayStation-pelikonsolille julkaistu Resident Evil 2 oli tapaus, jota odotettiin vuosia. Se ei pettänyt Resident Evil -faneja, vaan tarjosi juuri sopivasti vanhaa, mutta kosolti uutta saavuttaakseen kulttisuosion. Nyt kyseinen klassikko on rebootattu Capcomin toimesta ja lopputulos on parasta zombikauhua sitten The Last of Us:n.
Resident Evil ykkönen on saanut useammankin uudelleenjulkaisun. Ensin Directors Cut -versiona, sitten seuraavalla konsolipolvella ja vielä PS4:lläkin ehostettuna. Nämä remasteroinnit saivat fanit kaipaamaan pelisarjan parhaimmasta jatko-osasta remasteroitua versiota. Kun Capcom ei sellaista luvannut, päättivät fanikoodarit alkaa työstämään omaa versiotaan.
Eikä aikaakaan kun Capcom kielsi indiepoppoota jatkamasta projektia ja sai neuvoteltua sovun. Projekti lakkautettiin.
Vain hetkeä myöhemmin Capcom järjesti somessa kyselyn, että miten kiinnostuneita Resident Evil 2 -pelin uusiopainoksesta todella oltaisiin. Twitter hirnahti ja jengi innostui. Capcom päätti toteuttaa Resident Evil 2 -pelin remaken. Kaikeksi yllätykseksi peli ei ollutkaan nopeasti kyhätty pikselikohennus alkuperäisestä, vaan kokonaan täysin uudelleen luotu, mutta silti alkuperäinen peli.
Nyt on ilo julistaa, että näin niitä remasterointeja ja remakeja kuuluisikin tehdä!
Väkevä tarina, jollaisia ei enää peleissä kerrota
Resident Evil 2 jatkaa tarinaa siitä, mihin ensimmäinen osa jäi. Ensimmäisessä osassa pelaaja pelasi kuvitteellisen amerikkalaisen Raccoon Cityn poliisivoimien erikoisosaston, S.T.A.R.S.:in solttujen kengissä. Epäonnisen sattuman seurauksena erikoisjoukon jäsenet pelastautuivat kartanoon, joka osoittautui Umbrella-yhtiön salaisen geenitutkimuslaboratorion kulissiksi. Kulissien kätköistä löytyi epäonnistuneen bioaseen, T-viruksen aikaansaamia zombeja ja mutantteja, jotka pelaajan oli päästettävä päiviltä. Edes kartanon räjäyttäminen ei kuitenkaan ollut ratkaisu.
Nyt toisessa osassa vasta poliisikoulusta valmistunut, ensimmäisenä päivänä töihin menevä poliisi, Leon S. Kennedy saapuu kotikaupungistaan Raccoon Cityyn. Kaikeksi yllätykseksi Leon saa huomata, että kaupunki on tuhon oma ja täynnä ihmislihan perässä kuolaavia zombeja. Tulitukea Leon saa kauniilta Claire Redfieldilta, joka sattuu olemaan ensimmäisen Resident Evil -pelin toisen päähahmon, Chrisin pikkusisko. Yhdessä kaksikko pakenee Raccoon Cityn poliisilaitokselle, josta he yrittävät pelastautua.
Poliisilaitos ei kuitenkaan ole mikään tavanomainen laitos, sillä entinen museo pitää sisällään erikoisia huoneita, salaovia ja kätköjä. Lisäksi valloillaan oleva uusi virus on astetta kehittyneempi, G-virus.
Kaksiosainen tarina
Ei riitä, että Resident Evil 2 kiskaistaan kerran läpi. Peli on nimittäin kaksiosainen. Molemmilla hahmoilla, Leonilla ja Clairella on omat tarinansa kerrottavana.
Tarinoissa kohdataan pelillisesti lähes identtisiä pulmia, käyskennellään samoja alueita pitkin, mutta tarinankokonaisuus vaatii molemmat näkökulmat. Loppuratkaisu käy alkuasetelmaan nähden lopulta todella korkealentoiseksi ja yllättäväksi, mutta tämä jos mikä, on mahtavaa viihdettä.
Tarinat kääntyvät hieman keskenään riippuen kumman hahmon kanssa pelin aloittaa. Peli on siis käytännössä pelattavissa kahdella eri tavalla, neljällä eri osalla.
Ajallisesti yhden osan läpi vetämiseen menee ensimmäisellä pelikerralla noin 8–10 tuntia, mutta molemmat osat on pikapelattavissa kahdessa tunnissa alkuperäisen Resident Evil 2:n tavoin. Tästä tietysti palkitaan arvosanalla ja avataan bonussisältöä – niin ikään alkuperäisen pelin tavoin.
Taskubiljardi edelleen vallitseva osa paniikkia
Nykyaikaiset pelimekaniikat ovat luottaneet sujuvuuteen ja äärettömän kokoisiin taskuihin. Resident Evil -peleissä taskut ovat kuitenkin aina olleet rajallisia – kuten ammuksetkin. Ohi ammutut laukaukset ovat oikeasti ahdistavia, sillä luoteja ei ole liikaa saatavilla.
Taskutetris on osa Resident Evil -kokemusta alkuperäisen tavoin tässäkin. Ja pakko myöntää, että homma toimii edelleen. Taskustrategiointi on iso osa peliä ja se vaatii todella harkintakykyä. Taskujen määrää saa tetsauspakkausten myötä lisää, mutta liikaa niitä ei silti ole. Isommat aseet ja esineet kun vievät enemmän tilaa repuissa.
Pelin tallentaminen tapahtuu vanhaan kunnon tyyliin kusisiin kirjoituskoneisiin kirjoittamalla. Ovet onneksi avautuvat moderniin tapaan, mutta zombit jäävät niihin huoneisiin, joissa ne ensimmäisen kerran kohtaa – muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.
Itse pelattavuus on merkittävästi sujuvampaa kuin alkuperäisessä pelissä. Ohjattavuus on tyypillistä kolmannen persoonan räiskintää. Napit ja komennot ovat loogisia ja helposti omaksuttavissa.
Vieläkö pelottaa?
Resident Evil 2 oli hyvinkin pelottava back in the days, 1990-luvulla. Onneksi se on sitä edelleen. Japanilaista piinaa ja amerikkalaista hömppää yhdistelevä kokonaisuus on helvetin toimiva.
Pelin ensimmäinen näytös on suorastaan hyytävä. Sen kolmas näytös muuttuu perinteen mukaisesti enemmän scifi-toiminnaksi, mutta kuumotusta on silti tarjolla loppuun saakka. Mikäs sen ahdistavampaa kuin askeleet, jotka lähestyvät pelaajaa seinän takana sekunti sekunnin jälkeen…
Verisin Reiska ikinä
Graafisesti RE Engine -pelimoottori tuottaa hienoa jälkeä. Resident Evil 2 näyttää juuri siltä, miltä se näyttää 21 vuotta marinoituneissa muistoissa, ehkä paremmaltakin.
Valaistus on todella herkullinen, 3D-mallit näyttäviä, poliisilaitos uskottavan pelottava ja zombitkin todella äkäisen näköisiä.
Valaistuksesta ja pelimoottorista saa kaiken irti, kun ymmärtää säätää manuaalisesti pelin kirkkausasetukset ohjeiden mukaisesti. Maksimivaaleus ja -tummuus sekä keskiarvo ohjataan kuin THX-mittarissa konsanaan. Peli tukee myös HDR-värejä, mutta tällöin esimerkiksi PS4:llä ei voi tallentaa videota pelistä lainkaan.
RE2 on myös helposti raa’in peli koko pelisarjassa. Väkivallalla ja rutonsyömillä ihmisraadoilla herkutellaan ehkä liiaksikin. Väkivalta ja kauhu on graafisesti todella rujoa, mutta se sopii tyyliin. K-18-leima ei ole heppoisin perustein paketin kyljessä.
Kauhupeleissä äänien merkitys oli yli puolet koko kokonaisuudesta. Onkin päivän selvää, että Capcom on panostanut ääniin isosti. Äänisuunnittelu on todella viimeisteltyä. Paska sykkii puntissa aivan alkuhetkistä alkaen. Etenkin parin pääpahiksen johtoaiheet saavat toistuvasti kokeneenkin kauhuveteraanin pulssin koholle.
Myös musiikit ovat modernia kauhuteemaa ysäriversion aasialaisen vinguttelun sijaan. Tämä on tervetullut uudistus.
Pelin äänimaisema on kuulokkeilla vaikuttava, mutta mikäli kotiteatterista löytyy kunnon 5.1- tai 7.1-setuppi, on tämä paras tapa pelata – yksin yöllä, pimeässä tietenkin.
Malliesimerkki loistavasta kauhupelistä
Siinä missä Resident Evil ykkösen remasterointi on esimerkki siitä, miten heppoisemmin kehitetyllä rebootilla ei ole juurikaan nostalgia-arvoa suurempaa arvoa, on puolestaan Resident Evil 2 Remake malliesimerkki siitä, miten uudelleenlämmittelyjä pitäisi oikeasti tehdä. (Haluan siis tarkentaa, että Resident Evil ykkösen remasterointi ei ollut huono, vaan että ero Resident Evil 2:n ja Remasteroinnin välillä on valtava verrattuna Resident Evilin ja sen remasteroinnin välillä.)
Harmillisen harvoin remaket ovat alkuperäisen tasalla tai parempia, mutta Resident Evil 2 onnistuu täysin. Kun hommaan lyödään resurssit ja intohimo, on lopputulos tätä. Resident Evil 2 Remake on tehty fanien toivosta eikä niin paljon bisnes edellä kuin jatko-osia tavallisesti tunnutaan nykyään tehtailtavan. Resident Evil 2 Remake on erinomainen kauhuseikkailu.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.