Mainos

Kolme kolmekymppistä pariskuntaa päättää piristää parisuhteitaan ja seksielämäänsä järjestämällä orgiat yhden pariskunnan mökillä. Kaikkia jännittää ja innostaa samaan aikaan. Kaikki ovat myös kyllästyneitä omiin puolisoihinsa ja salaiset ihastukset saavat nyt mahdollisuuden paritteluun ihan luvan kanssa. Vaan miten käykään teoriassa hyvin järjestetyille puitteille kun on itse yhdyntöjen aika?

Pöytä koreaksi

All American Orgy pyrkii olemaan uusi American Pie härskeine läppineen ja noloine tilanteineen. Tässä ei kuitenkaan onnistuta, sillä pelkät härskit läpät eivät riitä tekemään orgioista kulttiklassikkoa.

Mainos

Elokuvaa tähdittää joukko ennen tuntemattomia ja varsin rumia ihmisiä, joihin samaistuminen käy kuitenkin aluksi ihan hyvin. Hahmojen jännittäminen tulee hyvin ilmi, mutta jotkut asiat on viety niin yli, että uskottavuus rapisee pikkuhiljaa elokuvan edetessä.

Nörtti

Elokuvan hauskin hahmo on ehdottomasti huumediilerisivuhahmo Larenz (Edrick Browne), joka luulee saavansa osan seksuaalisesti vapaamielisistä valkoisista naisista, mutta jää nuolemaan näppejänsä kuistille. Sieltä katsottuna meininki näyttää kuitenkin melko homolta, joten Larenz päättää karata hoodeilta mahdollisimman nopeasti.

Nigga

All American Orgy -DVD:ltä ei löydy ainuttakaan lisämateriaalia, joten levyn sisältö on kokonaisuudessan varsin kolkko. Aivan sysipaska leffa ei kuitenkaan ole kyseessä, sillä muutama kohta ällöttää ja naurattaa ihan oikeasti. Hyvä leffa tämä ei kuitenkaan ole, mutta menettelee pahan krapulapäivän sisältönä ihan kelvollisesti.

KE

Mainos