Aquaman liittyy oman leffansa kera DC:n ei niin onnistuneiden supersankarielokuvien universumiin. Polskiiko vesiveijari kuin nuori hai, vai räpiköikö kuin parivuotias kahluualtaassa? 

Aquaman oli DC:n eli Detective Comicsin yksi nauretuimpia hahmoja. Hänen supervoimansa oli about kaloille puhuminen. Kannattaa kaivaa vaikka Robot Chickenin Aquaman-pätkät esille, niin pääsee kiinni tähän riemuun, miten muut hahmolle naureskelivat. Nyt kun DC puskee väsyneen Rockyn lailla DCU:n synkeää elokuvauniversiumia eteenpäin, on Aquamanista tehty melkoinen vesiäijä. Jäbä ryyppää, hilluu ilman paitaa tatuointien kanssa, uhkuen lähiökapakoiden toksista maskuliinisuutta partakarvat väristen. Auqaman on sarjkuvissa ollut pääasiassa siloposki, eikä mikään partajeesus. Jason Momoa vetää samankaltaista roolia kuin kaikissa muissakin pätkissään ja ulkoisesti myös melko samanlaista habitusta kantaen.

DCU:n tai Worlds of DC:n kuudes leffa, Aquaman on jatkoa Justice League -pökäleelle. Kun se synkkä visio supersankariuniversumista ei ottanut oikein tuulta purjeisiin, niin DC:n nikkarit päättivät lisäillä huumoria peliin. Kuudes kerta toden sanoo?

Mainos

Kalat vs. ihmiset

Aquaman (Jason Momoa) on atlantislaisen naisen ja ihmismiehen vesa. Atlantikot eivät juuri perustaneet tällaisesta liitosta, joten mutsi uhrattiin. Sitten vesiveijari kasvoi pojasta äijäksi. Päivät kuluu ilman paitaa uiden ja ryyppäillen, housut tietty pidetään jalassa. Sitten Atlantiksesta saapuu kuuma, ei niin pieni merenneito (Amber Heard) , ja sanoo että nyt on ravut pahasti merrassa; Atlantis aikoo julistaa sodan ihmisten maailman kanssa.

Ariel… eikun Amber Heard, eli nti Saturaatiotukka.

Junttitoimintaa pahvisilla hahmoilla

Aquaman on jälleen yksi originaalistoori sarjakuvaleffojen saturoittamassa maailmassa. Rytmillisesti elokuva yhdistelee ihan kelvollisesti flashbackeja ja nykyhetkä, kertoen oikeastaan kaksikin origin stooria Aquamanille yhdellä iskulla! Harmi vain kun kumpikaan tarinoista ei ole järin mielenkiintoinen.

Atlantiksen visuaaliseen ilmeeseen on panostettu sopivalla mielikuvituksen rikkaudella. Tuntuu että inspistä tässä ilmeen ilmaisussa on haettu Marvelin Thor-leffoista. Aqiksessa ja Thor-poitsussa on paljolti samaa muutenkin. Jason Momon Aqua-dude laukoo läppää ja vaikuttaa enemmän juntilta, kuin 1980-luvun actionseikkailuleffojen sankarilta; jälkimmäistä haettiin, ensimmäisessä valitettavasti onnistuttiin.

Sivuosahahmot on melko pahvisia ja koko komeus on melkoista värityskirjamatskua suoraan mallista kopioiden.

Aqqe kyräilee suihkussa.

Onko syytä käydä elokuvateatterissa?

Kannattaako mennä katsomaan? Sanoiko kuudes kerta toden? Aquaman on geneerinen seikkailuleffa isolla isolla budjetilla. Meno on väkinäistä, eikä oikein kukaan näyttelijä näytä kokevan oloaan järin hehkeäksi tätä kikkaretta valmistellessa. Ainoa samaistumisen kohta tulee kahden sivuosahahmon kera aivan elokuvan lopussa, joten… jos tämä on pakko mennä katsomaan, ja vielä 3D:nä, niin sitten saliin jossa on valovoimainen tykki. 3D-vesimaisemat heikolla tykillä näyttää lähinnä siltä kun 24 yhtä pötköön juotua kasvisuutejuomatölkillistä tulee yläkautta ulos. Ei jatkoon. Alkaisiko DC riittää jo? Vai sanooko seitsemäs kerta toden?

Mainos
ARVOSTELUN YLEISNÄKYMÄ
Aquaman
Edellinen artikkeliMegatronilla oli melkein cameo Bumblebee-elokuvassa
Seuraava artikkeliThe Spy Who Shrunk Me -arvostelu – suomalaisessa agenttiseikkailussa koolla on väliä
Taide – Media – Teknologia. Elokuva ja pelit, koska niissä yhdistyvät taide ja teknologia. Teatteri, koska on tehnyt sitä aina. Impro, koska ei tarvitse muistaa vuorosanoja. Musiikki, koska se on henkireikä. Kirjat, koska aina voi oppia jotain lisää. Liikaa siistejä juttuja, liian vähän aikaa ja uteliaisuus pitää aina nälkäisenä.