Mila Kunis ja Ashton Kutcher 70's Show'ssa vuonna 1998.
Mainos
Ashton Kutcher tuli tunnetuksi That ’70s Show-hittikomediasarjasta, ja nyt kun hän valmistautuu palaamaan sen spin-off-sarjaan That ’90s Show, hän kertoi siitä, miten paljon alkuperäinen sarja hänelle merkitsee.

– Oli todella nostalgista palata. Paikalla on kaikki samat ihmiset, jotka tekivät That ’70s Show’n, joten se oli aika outoa, Kutcher hehkutti Varietylle.

Kutcher jatkoi mainiten, että hän ja hänen vaimonsa Mila Kunis – jonka mies tapasi That ’70s Show’ssa – tunsivat velvollisuudekseen palata sarjaan, mikä Kutcherin mukaan on suuri syy siihen, että molemmat näyttelijät ovat nyt niissä vaiheissa uraansa, joissa he tällä hetkellä ovat.

Mainos

Vaikka Kutcher ei kertonut tulevasta sarjasta liikaa, hän kehui uutta näyttelijäkaartia ”ilmiömäiseksi” ja sanoi sarjan olevan ”todella hauska” tähän mennessä.

That ’90s Show tulee alkuperäisen sarjan tekijöiltä Bonnie ja Terry Turnerilta.

Projektin tuottajat toivovat tiettävästi, että myös muut That ’70s Show’sta tutut hahmot vierailevat uudessa sarjassa.

Sarjaa on tilattu kymmenen jaksoa.

That ’70s Show sai ensiesityksensä vuonna 1998, ja sitä esitettiin kahdeksan tuotantokautta vuoteen 2006 asti.

Sarjassa näyttelivät Topher Grace, Mila Kunis, Ashton Kutcher, Laura Prepon ja Wilmer Valderrama.

Sarjassa aiemmin mukana ollut Danny Masterson on parhaillaan joutumassa oikeudenkäyntiin Los Angelesissa kolmesta raiskaussyytteestä.

Mainos