Avatar: Frontiers of Pandora pistää pelaajan kokemaan, miltä tuntuu olla Avatar-elokuvista tuttu sininen häntäheikki. Division-peleistä tuttu Massive Entertainment on Ubisoftin rahoittamana napannut Cameronin pullottavasta pussista Avatar-lisenssin, mutta riittääkö jo valmiiksi onttojen elokuvien hulppeat visuaaliset puitteet pitkäkestoiselle avoimen pelimaailman seikkailulle?
Tiesittekö, että Smurffit, nuo kauttaltaan siniset sienien keskellä asuvat valkohousuiset ja -lakkiset pikkuveijarit ilmestyivät Suomessa alunperin nimellä Muffit? Muffien jälkeen nimitys muuttui Strumffeiksi, ja näiden seikkailuja sai seurata esimerkiksi Non-Stop -sarjakuva-albumeissa. Tässä arvostelussa ei kuitenkaan ole kyse smurffeista, mutta nimitys tullaan sattuneesta syystä mainitsemaan useaan kertaan. Muffaten, strumffaten ja lopulta smurffaten kohti Pandoraa siis!
Olemme saaneet nauttia, tai kärsiä, jo kaksi viidestä Avatar-elokuvasta. Avatar-elokuvat ovat James ”Mä keksin Terminaattorin” Cameronin valtaisa sci-fi-seikkailueepos, jonka on määrä kattaa viisi elokuvaa.
Avatar-elokuvissa tarina kertoo Pandora-nimisellä kuulla asustavista sinisistä ihmisiä pidemmistä kissaihmismäisista Na’vi-olennoista, jotka tuikkaavat takaraivohäntänsä sinne minne aurinko ei paista. Siinä kietoutuessa luontoon ja toisiinsa he myös taistelevat RDA-nimistä ihmissakkia kohtaan, jotka ahneuspäissään haluavat imeä Pandoran kuiviin.
Avatar-nimitys tulee siitä, että ihmiset pystyvät siirtämään tajuntansa näihin Na’vin kaltaisiin sijaiskehoihin, eli avatareihin, joita natiivit Na’vit kutsuvat unikulkijoiksi.
Seuraavan Avatar-elokuvan on määrä saapua cinemaattisiin 3D-runkkukoppeihin vuonna 2025, joten mihinkä sitä smurffeista kiihoittuva, rotanletillään eläimiä hipsutteleva James Cameron fani voi kääntyä?
Huoli pois. Avatar: Frontiers of Pandora on avoimen pelimaailman ensimmäisen persoonan seikkailu, jossa pelaaja pääsee näppäimistön tai ohjaimen avulla yhtymään Na’viin, joka taas yhtyy luontoon. Heikommalle saattaa tulla likainen olo tätä liikaa miettiessä.
Pikku torkut
Tarinassa ihmiset ovat ahneita. RDA-riistosakki on ”pelastanut” muutaman Sarentu-klaanin na’vinuoren. Sitten Avatar-leffoista tuttu Sully alkaa aiheuttaa hämminkiä toisella puolen Pandoraa. Uudelleenkoulutuslaitoksessa annetaan ”pakataan kamat ja lähdetään vittuun” -käsky, ja roikkumaan jääneet teinina’vit olisi tarkoitus listiä. Ainoa mahis selviytymiseen on vetää pitkät unet cryounikapselissa.
Herättyään nuoret Na’vit huomaavat että Pandora on edelleen RDA:n tähtäimessä, ja on heidän tehtävä kasvaa tuhoutuneen Sarentu-klaanin täysiverisiksi jäseniksi ja siirtää RDA:n Pandoraa kiusaava henkilöstö suoraan kuolleiden kortistoon. Siinä ohessa yhdistetään klaaneja, seikkaillaan siellä täällä, lennetään ikranilla ja kerätään kasveja. Tämän lähemmäs on vaikea tavan kansalaisen päästä smurffin tai Na’vin ihon alla olemista.
Kukkuu, onko siellä ketään?
Avatar: Frontiers of Pandora on avoimen pelimaailman ensimmäisen persoonan seikkailupeli valtaisalla kartalla alueella, joka ei kosketa Avatar-leffojen alueita. Leffoihin olevia viittauksia on minimimäärä, joten niitä on turha kieli pitkällä odotella.
Taistelu pelissä tapahtuu joko perinteisemmillä aseilla, kuten jousipyssyillä ja keihäillä, tai ihmisten aseilla, kuten konekiväärillä ja haulikolla.
Perinteisiin aseisiin voi maastossa kikkailessa kyhäillä lisää ammuksia. Modernimpiin aseisiin luodit löytyy joko RDA:n jäänteistä tai asekaapeista.
Pelissä ei keräillä kokemuspisteitä. Tehtäviä suorittamalla avautuu silloin tällöin taitopisteitä, joilla voi avata viidestä eri taitopuusta lisää taitoja, jotka ovat suurimmalta osin niinkin tylsiä kuin ”tee 25 % enemmän vahinkoa”.
Varusteet määrittävät pelaajan uhkatason. Samainen uhkataso löytyy myös vihollisilta, ja jos vihollisen numero on isompi, tulee tukkaan niin, että takaraivohäntä heilahtaa.
Avatar: Frontiers of Pandorassa koetaan yksi paskimpia tapoja kuljettaa pelaaaja seuraavaan pisteeseen. Ruudun yläosassa olevassa kompassissa ei näy seuraavaa suuntaa, ellei pelaaja erikseen laita sekavalta kartalta etappipistettä samaisen matkakohteen päälle.
Suuri osa pelistä kuluu Na’vi-aisteja käyttäen ja pyörien kuin vimmattu etsien seuraavaa kohdetta. Joskus kohde on turhan labyrinttimäisen rakennelman sisällä, aivan eri kerroksessa kuin pelaaja, ja pelaajan on vietettävä kuusi vuotta löytääkseen tie kohteen kerrokseen.
Pisteen A ja B välillä on paljon itsevalaisevaa Pandoran viidakkoa täynnä puita, lehtiä ja puroja, sekä muutama elukka siellä täällä. Välimatkat ovat pitkät, tyhjät ja puuduttavat. Joskus reitin varrelle osuu iso puunrunko, tai kallio, jonka jälkeen on taas yhtä vittua etsiä se oikea suunta, jonne oli matkalla.
Valtaisa pelialue on turha, jos se on puuduttavan tyhjä. Hauskat hetket, kuten taistelut RDA:n komplekseissa kestävät 5–15 minuuttia, jota seuraa 30–60 minuuttia puuduttavaa matkaamista kohti kirjaimellisesti tuntematonta kohdetta.
Ennen kuin alkutekstit saapuvat, saa peliä pelata todella puuduttavat ensitunnit. Tämän jälkeen saa vielä juosta muutaman tarinantehtävän täynnä pökkelöä välidemokerrontaa mustaan ruutuun feidauksien kautta, ennen kuin pelaaja löytää itselleen ikranin, eli nahkaisen dinosaurusavaruuslinnun. Ikranin avulla pelaaja pääsee lentelemään Pandoran yllä, ja pelistä tulee pari pykälää mielenkiintoisempi.
Samat ongelmat matkaamisen suhteen ovat ja pysyvät matkasi pelaaja sitten jalan, lentäen tai pikamatkustaen tunnettuihin paikkoihin.
Kimppana kivempaa?
Avatar: Frontiers of Pandoraa on mahdolista pelata kaverin kanssa co-oppina. Yhteistyöpeliä varten molemmilta pelaajilta on löydyttävä peli. Onneksi peli tukee cross-platform -pelaamista, eli kamut voivat pelata toistensa kanssa laitteista riippumatta.
Toinen pelaaja toimii isäntänä ja toinen liittyy isännän peliin. Isännän pelin puolella pelatut tehtävät tulevat liittyneelle pelaajalle myös merkityksi, ja hän voi omaan peliin palatessaan päättää skippaako jo suoritetut tehtävät. Tämä on erittäin toimivat tapa yhteistyöpelissä etenemiseen. Toisen pelissä löydetyt tavarat ja ammukset siirtyvät myös omaan peliin.
Yhteistyöpelissä on isoihin RDA-komplekseihin mahdollista suunnitella erilaisia taktiikoita. Toinen pelaaja voi esimerkiksi riehua ja kerätä huomion itseensä, toisen sniikkaillessa pitkin pientareita kohti tavoitetta.
Pitkät tyhjää täynnä olevat välimatkat eivät tunnu ihan niin vittumaisilta toisen pelaajan kanssa kulkiessa. Kaksi päätä pienemmällä tehtäväalueella saattaa vähentää sopivasti turhauttavaa harhailua tavoitetta etsiessä.
Testisessioissa lagitusta ei tuntunut olevan juuri yhtään ja kikkailu Pandorassa sujui lähes kuin samalta koneelta pelatessa. Yhteistyöpelimuoto vetää ehkä paremmin mukaansa, kuin yksinään Pandoran koluaminen. Kiehtovinta yhteistyöpelissä on eri taktiikoiden käyttö niissä harvoissa taistelutilanteissa, mitä Pandora sisältää.
Itsevalaisevat vehreät lehvästöt
Ensimmäisellä vilkaisulla Avatar: Frontiers of Pandoran pelialue näyttää kauniilta, eksoottiselta. Vartin jälkeen se puuroutuu yhdeksi mössöksi.
Kaikkialla on eksoottisia kasveja, jotka itsevalaisevilla väreillä koristeltuina vaikuttavat joltain ug-ravebileet-rekvisiitalta.
Äänimaisemassa kuuluu samat kiekaisut kuin elokuvissa aika ajoin. Lehdet kahisevat puissa, purot solisee, asekeleet metsässä kuuluvat sopivan kahisevina. Äänimaisema on visuaaliseen maisemaan erittäin hyvin sopiva.
Musiikki istuu peliin, mutta ei jää soimaan päähän. Ääninäyttely pelissä on ihan mukiinmenevää, joskin vähän innottoman oloista.
Peli pyörii hieman huonommin, kuin Cyberpunk 2077, vaikka luulisi, ettei peli ole niin raskas. Optimoinnille on vielä tilaa jonkun verran. Muutamat bugit aiheuttivat koko PC:n crashaamisen, eli pientä hiontaa sieltäkin kaivataan.
Toinen mielipide
Koska saimme onnekkaasti kaksi koodia pelin arvosteluun yhteistyömoninpeliä varten, tarjoilemme myös toisen kriitikon näkemyksen peliin:
Avatar on James Cameronin brändi, jonka alkuperäistarina noudattelee samoja Aristoteleen perusohjeita, joita kunnon menestyselokuvan kuuluukin. Onhan Avataria verrattu Pocahontasiinkin, sillä myös Disney tietää, miten tarinat tulee kertoa. Avatarin jatko-osakin kertoi saman tarinan uudelleen eri mausteilla, sillä mitä suotta lähteä kaavaa rikkomaan.
Avatar-pelin taustalta löytyy Ubisoft. Ubisoft on myös kuuluisa siitä, että hyvin menestynyt kaava kantaa, eikä kaikkea kannata sovittaa uudelleen.
Yksi kaava, jota ei viime vuosina olla sellaisenaan uudelleenkäytetty on Far Cry Primalin resepti. Avatarin peruspuitteet ovat sellaiset, että Ubisoftin ”parhaat pelikaavat” -kirjastosta voitiin kaivaa tämä papyyrus esiin ja panna täytäntöön.
Avatar on siis hyvinkin samanlainen mekaniikoiltaan kuin Far Cry Primal. Poikkeuksena, että siinä on myös käytössä konetuliaseet ja kranaatit. Far Cry -pelisarja kaikkinensa tästä kuitenkin eniten tulee mieleen.
Far Cry -kopioisuus ei ole huono juttu, mutta se, että pelin tarina on paljon tylsempi kuin Far Cry -pelit ja jopa Avatar-leffat on. Toinen ongelma on sen valtava pelimaailma, joka tarjoaa kyllä paljon koluttavaa, mutta tuo mukanaan Ubisoftin viimeaikaisen uuvuttavan perisynnin, jossa tavoitellaan aina vain suurempaa avointa pelimaailmaa. Liika on liikaa, etenkin kun pelimaailma on paikoitellen sisällöltään köyhä.
Tähän yhdistetty tyhjä ja mielenkiinnoton tarina, tekee kokonaisuudesta brändin tehokäyttöisän kokonaisuuden, jota ilmankin tulee toimeen. Moninpeliyhteistyö on toki kivaa, mutta itse pelaaminen suurimmalta osilta turhauttavaa. Tästä mielipiteitä enemmän artikkelin alkupäässä olevalla pelivideolla.
Kannattaako ostaa?
Avatar: Frontiers of Pandora on turhauttavan keskinkertainen pelillisiltä osuuksiltaan. Tuntuu, kuin peli olisi suunnattu nuoremmille pelaajille, mutta samalla peli on aivan turhauttavan epäselvä sen suhteen, mitä siinä pitää seuraavaksi tehdä.
Tehtäväkuvauksissa mainitaan paikkoja tyyliin ”sen entisen Anttilan vieres oleva entinen optikkoliike”. Pelaajalla, eikä pelaajan pelaamalla Na’villa voi olla mitään käsitystä siitä, missä tälläiset paikat ovat tai olivat 15 vuotta sitten.
Haluaisin pitää Avatar: Frontiers of Pandorasta enemmän. Sillä on hyvät hetkensä, kuten vihdoin tehtävälle päästessä. Harmillisesti se kuitenkin sisältää niin paljon turhauttavia elementtejä, kuten opastukset, että pelaaminen ei vaan suurimmalta osin ole hauskaa.
Ikranin löydyttyä pitkäpiimäisen tunteja kestävän alun jälkeen avautuu peli kunnolla. Tämä siis tälläisenään kysyy pelaajalta suostumusta tahia tervassa vailla hauskaa tuntikaupalla. Avatar: Frontiers of Pandoran olisi pitänyt antaa kypsyä tammitynnyrissä vielä vähän pidempään. Nyt siitä jää lähinnä kusisen väljähtänyt maku.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.