Uusi Baywatch-sarja saa ensi-iltansa tammikuussa 2027 Yhdysvalloissa Fox-kanavalla. Alun perin vuodelle 2026 suunniteltu televisiosarja jatkaa vuonna 2017 ilmestyneen elokuvaversion jalanjäljissä. Sarjan virallinen traileri on julkaistu.
Pääroolissa nähdään Stephen Amell, joka esittää Hobie Buchannonia. Aikuiseksi kasvanut Hobie toimii hengenpelastajien kapteenina ja seuraa tehtävässä isänsä Mitch Buchannonin jalanjälkiä.
Tarinan keskiössä on myös Hobien biologinen tytär Summer, jota esittää Jessica Belkin. Yllättäen rannalle saapuva Summer etsii isäänsä, joka nähdään trailerissa pelastamassa ihmisiä veteen syöksyneen lentokoneen onnettomuuspaikalta. Isä joutuu vaikean valinnan eteen, kun tytär haluaa liittyä Baywatchin hengenpelastajien joukkoon.
Traileri esittelee sarjan näyttelijät tutussa punaisessa uima-asussa. Mukana on myös vilaus kunniagalleriasta, jossa alkuperäissarjan Mitch Buchannonin nimi yhdistää uuden tuotannon sen edeltäjään. Lisäksi sarjassa nähdään työtovereiden välisiä romansseja ja vaarallisia pelastustilanteita, joihin liittyy tietenkin myös räjähdyksiä.
Amellin ja Belkinin lisäksi näyttelijäkaartiin kuuluvat Noah Beck, Shay Mitchell, Livvy Dunne, Thaddeus LaGrone, Hassie Harrison ja Brooks Nader. Alkuperäissarjasta palaavat vierailurooleihin Erika Eleniak ja David Chokachi.
Sarjan luojana, vastaavana käsikirjoittajana ja vastaavana tuottajana toimii Matt Nix, joka tunnetaan muun muassa Burn Notice -sarjasta. Tuotannossa ovat mukana myös alkuperäisen Baywatchin luojat Michael Berk, Greg Bonann ja Doug Schwartz sekä vastaavat tuottajat Dante Di Loreto, McG ja Mike Horowitz.
