Mainos
Remake-aikakautena joulukauhu saa aivan uutta tuulta alleen maskuliinisen toksisuuden silpomisesta. Miltä maistuu Black Christmas vuonna 2020?

Alunperin vuonna 1974 valmistunut Bob Clarkin ohjaama ja Roy Mooren käsikirjoittama kauhuleffa, Black Christmas kertoi yliopistokampuksen kauhunhetkistä jouluna, jolloin paha sarjamurhaaja iskee ja teurastaa neitokaisen neitokaisen perään.

Nyt uusioversion tekijöinä on naisjoukko, Sophia Takal ja April Wolfe, jotka ottavat pohjaksi 70-luvun kauhutarinan ja tekevät siitä nykyaikaisen version. Mukaan tuodaan tietenkin nykaikaista naisvoimaa, jolla isketään maskuliinisuuteen muurahaisten voimalla.

Mainos

Murha kampuksella

Kuten vanhemmassakin versiossa, Black Christmas kertoo nuorista yliopisto-opiskelijoista, joiden joulutunnelma menee pilalle, kun ystäviä alkaa katoilemaan kummasti. Kampukselle joulua viettämään jääneet neitoset päättävät kuitenkin lyödä hynttyyt yhteen kuten Hannele Lauri ja Eija Ahvo aikoinaan, tullakseen voittamattomiksi final girleiksi toksista miespaskaa vastaan.

Feminismiä alleviivaten

Black Christmas -remake on tarina voimanaisista ysärikauhuleffojen formaatissa. Feminismin esiintuominen ja kuukautiskupeilla leikittely on hyvä ja hauskakin asia, mutta valitettavasti elokuvassa haisee jopa liian rankka miesviha ja katkeruus valkoisen heteromiehen ylivaltaa kohtaa. Onhan se miesylivalta faktaa – ja etenkin Hollywoodissa, mutta hieman vähempikin alleviivaus olisi ehkä riittänyt? Elokuvan tarinaanhan vouhotus ei vaikuta lopulta mitenkään.

Itse elokuva on kauhutarinana väsynyt ja ennalta-arvattava. Elokuvan loppuratkaisua edeltävät paljastukset ovat niin tunkkaista syöpää, että Twilight-elokuvasaagakin tuntuu klassikkoainekselta. Jos elokuvan tarinassa olisi ollut enemmän uskottavuutta, olisi kaiken lietsomisenkin voinut antaa hyvin anteeksi.

Mitä kivaa ekstroissa?

Blu-ray-versio elokuvasta sisältää noin vartin ekstroja. Pariminuuttisissa videoissa nähdään sekä leffan tekemistä, että poistettuja ja vaihtoehtoisia kohtauksia. Ekstrat spoilaavat tuttuun tapaan kaiken, joten niitä ei kannata katsoa ennen itse elokuvaa.

Kannattaako katsoa?

Black Christmas (2019) on kehno kauhuleffa. Se ei olisi ollut hyvä edes Screamin ja Tiedän mitä teit viime kesänä -elokuvien kulta-aikana. Naisvoiman hehkutus on hyvä asia ja oiva postiivinen käänne, mutta se ei riitä kantamaan koko elokuvaa.

Mainos