Mainos
Hassuisen pörröpääkeksijän Flint Lockwoodin kehittelemä ruokakone ei sittenkään tuhoutunut, vaikka se niin mallikkaasti ensimmäisessä elokuvassa räjähtikin. Päin vastoin. Kone alkaa tuottamaan eläinkunnan ja ruoan risteytyksiä, ja pian koko tuttu saarikaupunki on uuden ekosysteemin valtaama. Saaren asukkaat karkoitetaan Live Corporationin toimesta San Franjoseen, Kaliforniaan, jonka aikana yhtiö väittää siivoavansa saarta. Se ei kuitenkaan ole totta, sillä yhtiön johtaja palkkaa Flintin hakemaan koneen saaren kätköistä, huijaten tätäkin uuden työpaikan toivossa.
 
Tyypit
 
Poutapilviä ja lihapullakuuroja 2 jatkuu suoraan siitä mihin ensimmäinen elokuva jäi. On yllättävää miten monipuolisen tarinan käsikirjoittajat ovat saaneetkaan aikaan, sillä lähtökohtaisesti niin hyvän esielokuvan jatko kuulosti n. vuosi sitten huonolta idealta. Tarina ei ole mestaiteos, mutta se on mielenkiintoinen, vauhdikas ja ennen kaikkea hauska.
 
Läppää revitään yksityiskohdista, ihmisistä ja ruokaeläimistä. Kaikki on mietitty tarkkaan ja huumori uppoaa taatusti lapsien lisäksi myös aikuisille. Osa vitseistä aukeaa jopa pelkästään aikuisille.
 
Hamppari
 
Leffa löytyy kauppojen hyllyistä Blu-ray:nä esiosansa tavoin kolmiulotteisena. Tälläkin kertaa efekti toimii ja sitä hyödynnetään muutaman kerran hienosti. Pääsääntöisesti se on kuitenkin melko turha, vaikka se upottaakin katsojan paremmin elokuvan utopistiseen maailmaan. 3D Blu-ray:n hankintaa kannattaa harkita, sillä 2D-versio toimii aivan yhtä hyvin.
 
BD-bonuksista löytyy neljä mini-leffaa, poistettuja kohtauksia ja paljon muuta pikkusälää leffan kaveriksi.
 
Poutapilviä ja lihapullakuuroja 2 on loistava animaatiokomedia, joka on hyvin varteenotettava vaihtoehto perheviikonlopun ohjelmistoon.
 
Mainos