Mainos

Synkistelevä pankkiryöstöleffa yrittää tehdä Heatit, mutta yritykseksi jää.

Frank (Adrien Brody) on entinen pikkukriminaali, joka vapautuu 10 vuoden jälkeen vankilasta. Hän päättää hakeutua oitis kunnollisen pikkuveljensä Jamesin (Hayden Christensen) kämpille, ehdottamaan seuraavaa elämänaskelta. Suunnitelmiin kuuluu pankkiryöstö ja pako Pattayalle viettämään lokoisaa loppuelämää. Vastahakoinen James ei usko veljensä "raudanlujan" suunnitelman toimivan, mutta vaihtoehtoja keikasta kieltäytymiselle ei ole, sillä Frankin pari tuttua linnatoveria pakottavat molemmat veljet mukaan heistiin.

Unkarilaista verta virtaava Adrien Brody on hyvä näyttelijä, mutta allekirjoittanut ei vain pysty katsomaan mitään muuta kuin miehen yli-inhimillistä nenää.

Mainos

No, mennäänpä sitten itse elokuvaan. American Heist yrittää selvästi olla seuraava suuri ryöstöklassikko ja päihittää kaikkien aikojen legendaarisimman heistileffa Heat – Ajojahdin. Näin ei kuitenkaan käy, sillä elokuvan käsikirjoitus on lähtökohtaisesti todella huono. Se on täynnä tyhjänpäiväistä draamaa, jonka yksityiskohdat ovat pullollaan typeriä epäkohtia ja epäloogisuuksia. Elokuvan todellinen sisältö on laskettu viimeisen 30 minuutin aikana tapahtuvaan ryöstöön, mutta sekin onnistutaan sössimään liian monella tavalla. Kaiken lisäksi elokuva ei kiehdo pätkääkään, vaikka toiminta- ja ryöstöleffoista pitäisi miten paljon.

Leffan tarina on liian ennalta-arvattava, tehosteet tv-sarjatasoa ja dialogi Salatut elämät -henkistä – vaikka veljekset itkevätkin vakuuttavasti (liian) monta kertaa.

Bonusvalikosta löytyy pieni koostevideo elokuvan tuotannosta ja sen 30-vuotiaasta armenialaisohjaajasta, jonka aikaisemmat elokuvat Tot eshchyo Karloson! ja Chto tvoryat muzchiny! nostivat miehen D-luokasta B-luokan pallille.

Mainos