Mainos

Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä Commando on on yksi Hollywood-toiminnan kulmakivista, sillä se aloitti vuonna 1985 kasari- ja ysäripoptoiminnan aikakauden. Commandoa seurasivat mm. Rambon jatko-osat Die Hardit ja lukuisat muut yliampuvat Hollywood-hitit.

Nyt Commando on saanut osakseen digitaalisesti remasteroidun Blu-ray-painoksen, jossa kuva on parasta mahdollista. Parasta jota 32 mm -kasararikelasta voi saada. Ääniraita on myös kokonaan uudelleenrakennettu 5.1-formaattiin. Kyseinen äänityö toki tehtiin jo vuonna 2007, kun Commando saapui DVD-painoksena. Nyt sitä kuitenkin kuulee DTS HD Master Audiona, häviöttömänä.

Commando kertoo entisestä Yhdysvaltain erikoisjoukkojen eversti John Matrixista, joka on uudelleensijoitettu yhdessä tiiminsä kanssa peitenimien kera elämään normaalia elämää pöndellä – siis maaseudulla. Kun Val Verden korruptoitunut ex-presidentti haluaa maansa takaisin valtaansa, päätetään Matrixin tytär (Alyssa Milano) kidnapata ja kiristää Matrix hoitamaan likaisen työn Val Verdessä. Shwarzeneggerin Matrix on kuitenkin kovapäinen kusipää, joka pitää satapäistä vihollisarmeijaa lähinnä läppänä ja päättää hoitaa tyttärensä turvaan muin keinoin.

Mainos
Ihailtavaa viiksimuotia.
Ihailtavaa viiksimuotia.

Juonellisesti Commando ei ole kummoinen, mutta kaikilta muilta osilta se on täydellinen. Elokuva on pullollaan huumoria ja toimintaa, joka toimii edelleen kuin tauti. Se jopa toimii nykyelokuvia paljon paremmin, sillä poptoiminta on kuvattu niin yliampuvasti ja suurella tunteella, että kulttimainetta ei tarvitse ihmetellä. Esimerkiksi loppukohtauksessa Scwarzenegger niittää yksin, ilman paitaa, älyttömässä vartalomaalissa 82 meksikolaissotilasta vahingoittumatta itse lähes lainkaan – eeppistä!

20150510133841472

Directors Cut sisältää kasari- ja ysärilapsille paljon uutta, sillä Suomen televisioissa esitetty Commando on aina ollut leikattu versio. Väkivallalla mässäillään enemmän ja juonikin aukeaa hieman paremmin. Lisäksi uutuuspainos tuo mukanaan poistettuja kohtauksia, joita ainakaan allekirjoittanut ei koskaan aiemmin ollut nähnyt.

BD-bonareista löytyy myös alkuperäiset making of -dokkarit, jotka ovat todella nostalgisia herkkupaloja Commandon rakastajille.

Mainos