Mainos

70 rajua aivotärähdystä 17 vuodessa – sehän ajaa miehen hulluksi!

Concussion, eli aivotärähdys kertoo nimensäkin mukaan aivotärähdyksistä ja niitä tutkivasta kuolinsyytutkija Bennet Omalusta (Will Smith).

Omalu sai avattavakseen entisen amerikkalaisen jalkapallon pelaajatähden, Mike Websterin (David Morse). Miehen kuolinsyy vaikuttaa aluksi selvältä, mutta minkä ihmeen vuoksi terve 50-vuotias todella kuoli? Omalu päätti pistää omaa rahaansa likoon ratkaistakseen mysteerin. Syyksi paljastuu kaukeksi yllätykseksi nyrkkeilijöiden perusvaiva.

Mainos

Mies mustissa, Bel Airin prinssi eli Will Smith tekee toisen biografiaroolinsa, tällä kertaa aksentilla. Yllättävän hyvin afrikkalaisaksentilla sössöttävä Smith tekee jälleen huippuroolin ja osoittaa olevansa lahjakas, paikkansa ansainnut superstara. Elokuvan ensivaikutelmasta vastaa David Morse, jonka rooli on karu ja väkevä. Ilman Morsen roolia elokuva tuskin olisi startannut imuisasti lainkaan.

Tosielämän tilanne kuivaakin kuivempi keissi

Tarina on kiehtova ja hyvin kerrottu. BD-ekstroissa haastateltu oikea Omalu puolestaan kertoo historiansa niin puuduttavasti, että elokuvan tekijöille on todella nostettava hattua näin onnistuneesta käännöksestä. Tosielämän juttuja kuunnellessa käydään niin syvissä tohtoritieteen vesissä, että pakostakin haukotuttaa. Onneksi elokuva on kiinnostava.

Mainos