Mainos
Dallas Buyers Club kertoo homofobisen punaniskan Ron Woodroofin (Matthew McConaughey) taistelusta HIV:tä vastaan 1980-luvulla.
 
Ron Woodroof on sähkömies, joka vapaa-ajallaan ratsastaa rodeota, juo viinaa, polttaa ketjussa, vetää kokaiinia ja harrastaa irtosuhteita. Hän joutuu sairaalaan saadessaan työpaikallaan sähköiskun, siellä selviää hänen olevan HIV- positiivinen. Woodroofille annetaan kuukausi elinaikaa, mutta hän on päättänyt toisin. Woodroof perustaa Dallas Buyers Clubin, jonka avulla hän kiertää FDA:n (Food and Drug Administration) säädöksiä auttaessaan itseään ja muita tappavaan tautiin sairastuneita Teksasin Dallasissa. 
 
 
Hän tutustuu transnaiseen Rayoniin (Jared Leto), joka kamppailee samojen asioiden äärellä ja yhdessä he perustavat Dallas Buyers Clubin tuodakseen valoa pimeyteen aikana, jolloin HIV:iin ei ollut vielä löytynyt toimivaa lääkettä, vaikka AZT-lääkkeen testausta ihmisillä ollaan aloittamassa. Heidän realismiin nojautuvat hahmonsa tuntuvat niin todentuntuisilta, että välillä unohtaa heidän näyttelevän. Kummankin sairaalloisen riutuneet olemukset pysäyttää, ja ei ole vaikeaa ymmärtää miksi kummatkin ovat Oscareissa rooleistaan ehdolla. Matthew McConaugheyn ajat merkityksettömänä toimintatähtenä ovat tämän roolin myötä ohitse. Rooli tuo hänet vakavasti otettujen näyttelijöiden kerhoon ja toivottavasti hän jatkaa valitsemallaan tiellä.
 
Elokuva on tositapahtumiin perustuva draama, jossa asuntovaunussaan rellestää luotaantyöntävä yksikertainen mies, joka ei kunnioita ketään, ja vie katsojan matkalle raakaan todellisuuteen pahimpaan AIDS-epidemian aikaan ilman sen kummempaa moralisointia.
 
 
Elokuva korostaa Yhdysvaltain hallinnollista poliittista valtaa ja yksityisten kapitalismin tavoittelua. Teemat sekoittuvat Woodroofista kertovan elämän sekaan, mutta elokuvassa ei pääse varmuuteen sen todellisista motiiveista. Onko tarkoituksena tuoda Woodroofin elämätarina esille, koska hän näkyy melkein jokaisessa kohtauksessa, vai esitetäänkö elokuvassa kaikkien kapitalistisia pyrkimyksiä kohti itseään palvelevia etuja?
 
Vaikka tänä päivänä ovat kaukana ajat, jolloin hiv-infektion saaminen tarkoitti kuolemantuomiota ja eristämistä yhteiskunnasta, on elokuvan maailmassa kaikki toisin. Kun Woodroofin tartunta tulee julki, hänet leimataan homoksi ja eristetään ulos itselle tuntemastaan elämänpiiristä. Ystävät kaikkoavat ja karttavat koskemasta häneen, hänet häädetään kotoaan, työpaikaltaan, jopa vakiokuppilastaan pelonsekaisin katsein höystettynä. Kuolemantuomiosta huolimatta hän löytää voimia taistella poliittista koneistoa vastaan, ja keinoja pysyä kapitalismin rattaissa, vaikka kiinnostuksen kohteet ovat koko muun elämän ajan olleet toisaalla. Voiko muutos olla mahdollista?