Mainos

Harry Potter -saaga kertoo nenättömästä velhosta, joka yrittää vuosien ajan tappaa silmälasipäistä poikalasta siinä kuitenkaan onnistumatta. Nyt kaikki nämä elokuvaepisodit prässätty yhteen pahvikääreeseen.

Vuonna 2001 se alkoi – Harry Potter -mania, joka sai lapset sekoamaan ja aikuiset innostumaan. Maagiset J.K. Rowlingin kirjat kääntyivät Warner Bros. Picturesin toimesta ja ohjaaja Chris Columbusin käsistä elokuvaversioiksi, joiden ajattomuus ja vetovoima toimii edelleen.

 
Kuten ingressissä kerrottua, elokuvat seuravat Harry Potterin ja tämän velhokokelasjengin lapsuutta ja nuoruutta Tylypahkan kampuksella ja muualla Britanniassa. Paha velho Voldemort yrittää kukistaa Potterin Harrin, joka onkin varsin sitkeä pirulainen silmälasipäiseksi pikkupojaksi.
 

Potterin Harri vauvana.
 
Ennen kuin Rowlingin saagaa jatketaan uuden Ihmeotukset ja niiden olinpaikat –elokuvan voimin, päätti Warner Bros. pistää kaikki kahdeksan Potter-elokuvaa yksiin kansiin, teräväpiirtoisena ja lisämateriaalien kera.
 
 
Pakkaus on juuri niin tuhti kuin odottaa saattaa. Kaikki leffat löytyvät täydellisellä kuvan- ja äänenlaadulla. Jokainen leffa vielä itsessään on todella tasokasta kamaa, vaikka viimeisissä elokuvissa tuotantoväen väsymys alkaakin jo selkeästi painaa. 
 
Potteria näyttelevä Daniel Radcliffe lupasi, ettei aio koskaan enää edes kusta Harry Potter -saagan suuntaan, kun kuvaukset olivat loppusuoralla. Mies oli lopen kyllästynyt rooliin ja Potter-brändiin ja ajatteli ettei saa leimaa koskaan itsestään pois. Eikä takuulla saakaan, mutta onneksi hän on päässyt näyttämään näyttelijäinkykynsä myös muiden elokuvien voimin.
 

Potterin Harri angstisena ja kiimaisena teininä.
 
Lisämateriaalien määrä on suuri, mutta osa materiaalista on surutta kopioitu suoraan DVD-painoksista. Kuvanlaatu on karmivaa ja kuvasuhteetkin monesti 4:3-formaatissa. Mutta mikäs siinä, kyllähän niitä silti mieluusti katselee.
 
Kaiken kaikkiaan Harry Potter -boksi on niin rautainen paketti, että se kannattaa ehdottomasti hankkia mikäli:
– perheessä on lapsia
– perheessä on Harry Potter -faneja
– katsoja haluaa kevyttä velhosalapoliisitrilleriä 8 elokuvan voimin
 
Paketti on sataprosenttisen ajaton.
Mainos