Mainos

Disney•Pixarin toistaiseksi tuorein animaatio vie tutkimismatkalle ihmismielen sisuksiin. Nerokkaasti rakennettu elokuva on täynnä hauskoja käänteitä ja jännittäviä draamatilanteita.

Mielen sopukoissa kertoo 11-vuotiaasta Riley-tytöstä, joka joutuu muuttamaan isänsä ja äitinsä kanssa Jenkkien Keskilännestä San Franciscoon. Isän uusi työpaikka ja muuttunut ympäristö asettaa kuitenkin valtavaa painetta pienen tytön pääkopassa, jossa pitkää päivää painavat Pelko, Kiukku, Inho ja Suru, Onnellisuuden johtamana.
 
 
Mielen sopukoissa on todella nokkelasti tehty elokuva. Vaikka sen tarinassa ei suurempia yllätyksiä nähdäkään, ovat elokuvan hahmot, rakenne ja oivallukset todella hyviä. Jännityksen, draaman ja kasvutarinan lisäksi leffassa kukkii hyvä huumori, joka huvittaa etenkin lopputekstien lomassa.
 
Elokuvan tunteita piti alunperin olla 25, mutta niitä onneksi vähennettiin viiteen. Jotta kokonaisuudesta saatiin aidohko, konsultoivat oikeat psykologit elokuvan käsikirjoittajia jo aivan elokuvan idean rakentelun alkuvaiheessa. Lopputulos on todella onnistunut ja parasta Pixaria pitkään aikaan.
 
 
Blu-rayn bonusloosterista löytyy pari lyhäriä ja diplomaattinen making of -kooste, sekä kommenttiraita.
Mainos