Mainos

Batman-Nolan hyppää Gothamista avaruuteen ja sen yli.

Matthew McConaughey esittää Cooper-nimistä lentäjä-ässää, joka pestataan Nasan toimesta avaruuskiitäjän kapteeniksi, Saturnuksen kupeeseen ilmestyneen madonreijän läpi toiseen galaxiin. Cooperin ja tämän tiimin tehtävänä on vähäpätöinen ihmiskunnan tulevaisuuden pelastaminen ja uuden asumiskelpoisen planeetan löytäminen. Madonreijän takaa löytyykin pari varteenotettavaa palloa, joiden kelvollisuudesta ei ole takeita. Varmaa on kuitenkin se, että aika käy teleporttailun vuoksi niin hitaasti, että tunti yhdellä uudella planeetalla vastaa seitsemää vuotta maapallolla. Aikaa ei ole siis hukattavaksi.

Christopher Nolan on jälleen kerran tehnyt jotain virkistävän erilaista ja vaikuttavaa. Interstellar vie katsojan tuntemattomaan ja saa aidosti kavahtamaan tuntemattomia paikkoja. Elokuvassa on toki muutakin. Se esittelee henkilöhahmot huolellisesti pitkän kaavan kautta, jotta jokaiseen pääjehuun voi kunnolla samaistua. Lisäksi tarina tarjoilee kunnon käänteitä ja todella ennakoimattomia hetkiä. Scifinä se lunastaa odotuksensa täysin.

Mainos

Interstellar ei kuitenkaan ole täysien tähtien leffa. Sen luoma maailma on kiehtova ja vaikuttava, mutta vastaavan kiehtovia tarinoita on viime vuosina nähty muitakin. Samassa sarjassa painii mm. Oblivion ja Elysium, jotka kumpainenkin olivat yhtä hyviä. Jos näitä ei olisi nähnyt ja Inceptionkin olisi katsomatta, voisi Interstellar olla armottoman kova leffaelämys.

Interstellarista paistaa Nolanin kliseet. Näyttelijäkaarti on tuttuja vakiokasvoja pullollaan, musiikeista vastaa tietenkin Hans Zimmer ja visuaalisuuksissa noudatetaan hämmentävyyksiä, kuten Inceptionissakin. Mikäs siinä – kattaus on priimaa.

Jos itse leffasta ei saa tarpeekseen tarjoaa Blu-ray aivan oman kiekollisen lisämateriaalia, jopa kolmen tunnin verran. Siinä sitä riittää katsottavaa jo kahvihetkeen jos toiseenkin.

Mainos