Blu-ray-arvostelu: Kätyrit

Mainos
Itse ilkimyksen pienet keltaiset kätyrit ovat saaneet oman elokuvansa Madacasgarin pingviinien tavoin – riittääkö pilleripötkylöissä potkua viihdyttämään puolitoista tuntia?

Stuart, Kevin ja Bob ovat ne kätyrit, jotka kahdessa Itse ilkimys -elokuvassa ja lukuisissa miniklipeissä BD- ja DVD-ekstroissa ovat lapsia ja aikuisia huvittaneet. Nyt näiden kolmen ja kaikkien satojen muiden kätyrien tarina avataan niiden syntymästä saakka.

Kätyreiden heimolla on aina ollut suuri vietti etsiä se pahin mahdollinen pahis, jota he palvelevat parhaansa mukaan. Näin on ollut jo aikaa ennen ihmistä. Kömpelöt pallerot eivät kuitenkaan ole koskaan pystyneet palvelemaan syystä tai toisesta ketään kunnialla loppuun saakka, vaan aina aika-ajoin vastaan tulee uuden pomon etsintä.

Mainos

Elokuva sijoittuu 1960-luvun Lontooseen, jonne Stuart, Kevin ja Bob päätyvät avustamaan ilkikurista naispahis Scarlett Overkillia (Sandra Bullock). Scarlett haluaa anastaa Englannin kruunun ja pakottaa kätyrit avukseen. Scarlettilla on kuitenkin myös vielä pahempi suunnitelma salaisessa mielessään.

Esteettistä katseltavaa

Kätyrit on visuaalisesti huikean näköinen. Sen 3D-maailma on renderöity viimeisintä tekniikkaa hyödyntäen, valojen, varjojen ja objektien suunnittelun ollessa hyvin yksityiskohtaista. Myös stereoskooppinen 3D toimii hienosti.

Elokuvan parasta antia on ehdottomasti sen huumori. Huumori on isolta olsalta tyhmiä ja rumia ihmisiä pilkkaavaa, joka tietysti allekirjoittaneeseen uppoaa, mutta saattaa joitain katsojia loukatakin. Ideoiden taustalla näkyy selvästi myös suunnittelutiimin rivo huumorintaju, joissa myös homo- ja tanssihuumorilla on paikkansa.

Harmillisen keskinkertainen

Tarinallisesti Kätyrit on kuitenkin vahvaa keskinkertaisuutta. Sen yhdentekevä juoni ei jaksa kantaa kuin alle tunnin, vaikka kestoa leffalla onkin noin puolitoista tuntia. Tunnin paikkeilla sitä tekee jo mieli vaipua uneen tai poistua salista, sillä kaikki on nähty. Onneksi elokuvan loppurymistelyissä on sentään hivenen potkua, mutta sivuhahmoista rakennettu elokuva ei tälläkään kertaa jaksa räjäyttää pottia.

Itse ilkimys oli aikoinaan todella kova – Kätyrit ei yllä lähellekään, vaikka hahmoina ne Itse ilkimys -leffoissa hauskimpia ovatkin.

Blu-ray:n lisämateriaaleista löytyy kolme uutta minileffaa, joissa kätyrit sekoilevat lisää, interaktiivinen kartta elokuvan tapahtumapaikoista ja pari muuta koostevideota.

Mainos