Mainos
Autot-elokuvien maailmaan sijoittuva Lentsikat kertoo Dusty Crophopper -myrkytyskoneesta, joka haaveilee autokolleegansa Salama McQueenin tavoin kilpaurheilu-urasta ja sen voitosta. Koska Dusty on lentokone, haaveilee hän luonnollisesti kilpakoneiden maailmanympärikisan voitosta. Dustynkin kylässä on vanha, äreä antiikkikone Skipper (Autot-leffojen tavoin), joka tietää kisaamisesta kaiken, mutta ei suostu paljastamaan nuorelle innokkuudelle aluksia kaikkia jippoja. Dusty kuitenkin hyväksytään mukaan kilpailuun, jolloin Skipper on sittenkin yksi avustajajoukon perustajista. Vaan miten käykään seikkailun, kun vastassa on oikeita kisakoneita, Dustyn ollessa vain työkone?
 
Myrkkykone
 
Lentsikat on hätäisellä idealla ja käsikirjoituksella kyhätty Autot-elokuvan maailmaan sijoittuva Autot-kopio. Se toisintaa ensimmäisen Autot-elokuvan tarinan lähes 100 %:sti, vaikka visuaaliset seikat ovatkin erilaisia. Autot-elokuvan uutuuden ja ainutlaatuisuuden viehätys ei ole enää Lentsikoissa läsnä, eikä hahmot tai dialogigaan ole yhtä loistavaa. Pixarin taika ei ole John Lassiterin tuottajuudesta huolimatta läsnä.
 
Avustajat
 
Disney halusi uuden hittileffan, jonka budjetiksi määriteltiin 50 milj. dollaria. Autot-ohjaaja John Lassiter kieltäytyi ohjaamasta, mutta suostui tuottajaksi. Simpsonit-, Kukkulan kunigas– ja Helinäkeiju-ohjaaja Klay Hall pestattiin ohjaajaksi, mutta idea oli vielä kateissa. Aluksi leffan piti kertoa junista, mutta Lassiter pakotti elokuvan liittymään lentokoneisiin. Kässäri kyhättiin äkkiä ja lopputulos on ihan ok.
 
Visuaalisesti Lentsikat on todella kaunista katsottavaa. Animaatio toimii, visuaaliset tehosteet ovat huikeat ja ohjauskin on kuvakulmineen todella toimivaa. Ääniraita jytisee todella jymäkästi 7.1-kanavaisena. Tarina ja hahmot ovat vain niin onttoja ja ennalta-arvattavia, että Lentsikoille ei voi antaa korkeaa arvosanaa.
 
Karnevaali
 
Bonuspuolelta löytyy nippu tylsiä elokuvan suunnittelusta kertovia lisukkeita ja hauskasti toteutettu Mikki Hiiren lyhytelokuva.
Mainos