Mainos

Liekeissä ei onnistu lämmittämään kulinaristista nautintoa huippuunsa, vaan lässähtää kuin huonosti tehty kohokas.

Kaksi Michelin-tähteä saanut paha kokkipoika Adam Jones (Bradley Cooper) on muutama vuosi sitten polttanut kattilat pohjaan ja hänen loistokas uransa on valahtanut viemäriin alkoholin, huumeiden ja naisten kyydittämänä. Nyt hän suorittaa omaa rangaistustaan demoniensa lepyttämiseksi avaamalla ostereita jossain New Orleansin perukoilla. Hän päättää kuitenkin nousta uudelleen huipulle ja ansaita kolmannen tähtensä. Siitä suoriutuakseen, hänen pitää kerätä vanha jengi koolle sekä muutama uusi naamakin, joista yksi on lahjakas kastikkeiden tekijä Helene (Sienna Miller).

Adam saapuu Lontooseen aiheuttaen tulollaan melkoista hässäkkää ja kohta koko ruokaskene tietää Adamin nousseen kuolleista. Hän onnistuu saamaan itselleen ravintolan ja porukan sinne töihin. Matkassa on melkoisesti vielä mutkia, koska vanhat velat seuraavat perässä ja kolmen täydellisen tähden tavoittelu kiristää hermoja.

Mainos

Liekeissä on uusin kokki-elokuva sitten Chef (2014) ja Herkullinen elämä (2014) jälkeen.

Kokkimaailmaan sijoittuvissa elokuvissa tuntuu jonkintyyppinen kärsimys olevan olennainen osa juonta. Mitään ei saa helposti, vaan jotakin saavuttaakseen on ensin käveltävä tuskainen tie. Liekeissä se näyttäytyy fyysisenä kärsimyksenä. Adamin perässä roikkuvat Ranskan mafian huumevelkojat, jotka saapuvat säännöllisin väliajoin kirjaimellisesti ravisuttamaan Adamin pyrkimyksiä uuteen elämään. Adam myös joutuu antamaan joka perjantai verinäytteen, jotta sijoittajat tietävät hänen olevan kuivilla. Hän saa myös käsittämättömiä raivonpuuskia, joista tulee elävästi mieleen Gordon Ramsayn mielipuoliset sekoilut.

Hieman ylitse menee Adamin aggressiivinen eläytyminen ruoan laittamiseen, koska elokuva ei kuitenkaan ole mikään kauhukeittiö. Kaukana siitä, pikemminkin vain varakkailla on mahdollisuuksia syödä tässä ravintolassa.

Kaikki kokkauskohtaukset ovat onnistuneita, katsoja pääsee lähelle toistaan maukkaampia ruoka-aineita, niin että väkisinkin vesi herahtaa kielelle ja vatsa alkaa kurnimaan nälästä. Visuaalisuudesta plussaa.

Elokuvaan on ympätty muutamia sivujuonia, joiden annetaan kylmetä nostamatta niitä uudelleen tulille lämmittelemään.

Pettymys nousee esille Uma Thurmanin esittämän hahmon kohdalla. Hän esittää ruokakriitikkoa, joka on haksahtanut joskus Adamin viehätysvoimalle ja katuu sitä. Hän kuitenkin tekee Adamille palveluksen, jotta Adam saa vallattua entisen työkaverinsa ravintolan itselleen ja tähtien tavoittelu voi alkaa. Sivupolussa ei ole mitään järkeä. Samoin Adam värvää Lontoon katukeittiöstä nuoren kokin alun oppipojakseen, mutta juoni tyssää siihen. 

Elokuvaan on vatkattu monenlaisia aineksia, mutta se ei saa kiinteää lopputulosta vaan jää rakeiseksi siksakiksi. Vähempikin ainesmäärä olisi riittänyt nostattamaan elokuvan kiinnostavammalle tasolle ja tällöin keskeiset hahmot olisivat saaneet enemmän tilaa kehittyä.

Blu-rayn lisämateriaaleista löytyy kaksi dokumentaaria, joista toinen paneutuu elokuvan tärkeimpiin kohtauksiin ja toinen Bradley Cooperin kokkailuihin. Lisäksi kiekolta löytyy viisi poistettua kohtausta ja niille ohjaajan kommenttiraita.

Mainos