Mainos

Vanha vastarannan chiiski yrittää pistää elämälle hanttiin, mutta pahoittavatko sittenkin muut mielensä vanhaa jäärää enemmän?

Antti Litjan esittämä mielensäpahoittaja on vanha jäärä ukko, joita Suomen maaseudut ja kaupungit ovat pullollaan. Stereotyyppisen suomimiehen nuoruus oli ankeaa. Sen hän kostaa muille olemalla nyrpeä ja valittamalla kaikesta. Kun onnettomuuden seurauksena hän joutuu muuttamaan poikansa (Ilkka Forss) luokse Helsinkiin, on vanhan isännän aika opetella nykyajan tavat ja tottumukset, joko hyvän tai pahan kautta.
 
 
Mielensäpahoittaja on Dome Karukosken kassamagneetti, joka iskee suomalaisuuden ytimeen. Se esittelee niin vahvan suomalaisen uroshahmon, että jokainen katsoja pystyy välittömästi tunnistamaan ihmistyypin. Asiasta revitään huumoria, mutta myös vakavammat syyt ja seuraukset nousevat pikkuhiljaa tapetille. Karukosken Mielensäpahoittaja onkin tärkeä ajatustenherättäjä niin nuorille kuin vanhoillekin sukupolville.
 
 
Blu-ray-bonuksissa avataan elokuvan tarinaa ja hahmojen ajatusmaailmaa. Poistetut kohtaukset ovat Karukoskensa itsensä esittelemiä.
 
Mielensäpahoittaja on rautaista kotimaista elokuvaviihdettä, mutta se ei jaksa huvittaa kuin yhden katselukerran.
Mainos