Mainos

Chronicle kohtaa Paluu tulevaisuuteen -elokuvat found footage -hengessä.

Joukko nuoria neropatteja huomaavat lapsuusajan kotivideolla sairaan käänteen, jossa yksi joukon pojista, David (Johnny Weston) peilautuu omien lastenkutsujensa pelistä. Pojat ymmärtävät pienen breinstormin jälkeen, että Davidin isä oli eläessään tiedemies, joka hoiti etätöitä autotallissa. Pojat ja Davidin jatkuvasti kuvaava sisko (Virginia Gardner) päättävät tonkia isin jäämistöjä, ja kas kummaa, tallin pohjalta paljastuukin aikakoneen piirustukset. Pian innovatiivisilla nuorilla onkin aikakone valmiina, jolla he päättävät tehdä Back to the Futuret ja sekoittaa kaikki aikajanat teinikikkailuillaan.

Welcome to Yesterday tai Almanac, eli siis lopulta Project Almanac on ohjaaja Dean Israeliten ensimmäinen täyspitkä elokuva, toteutettuna vuoden 2012 parhaista hyllytetyistä käsikirjoituksista. Elokuvan tuottajana häärii tuhopornokeisari Michael Bay, jonka ideat näkyvät visuaalisen toiminnan kuvauksessa ja kauniissa, mutta entuudestaan suurelle yleisölle tuntemattomissa naistähdissä.

Mainos

Leffa on Michael Bay:n elokuvien tapaan kohdistettu teineille, eli sen tarina on pullollaan typeryyksiä, mutta samalla elokuva on pirullisen imuisa. Vauhtia ja kiperiä tilanteita on almanakka pullollaan, mutta mukaan mahtuu myös vaivaannuttavaa draamaa.

Leffa onnistuu viihdyttämisessä, mutta se kestää vain kertakatselun. Kaiken typeryyden kruunaa 17-vuotiasta Davidia esittävä 26-vuotias Raskin. Miksei Hollywoodissa koskaan palkata 17-vuotiasta näyttelemään 17-vuotiasta?

Blu-rayn bonusarkusta löytyy sekä vaihtoehtoiset alku- että loppukohtaukset ja muuta pientä perusmättöä. Ei kuitenkaan mitään, jonka katsomisesta olisi tullut erityisen tyytyväiseksi.

Mainos