Mainos

Jonkun on oltava aina ensimmäinen. Einar Wegener oli ensimmäinen transu.

1930-luvun Tanskaan sijoittuva biografiadraama Tanskalainen tyttö kertoo maailman ensimmäisestä sukupuoltaan vaihtaneesta transvestiitistä, Einar Wegeneristä, eli Lili Elbestä. Wegenerin roolissa nähdään hämmentävän kova brittinäyttelijä Eddie Redmayne. Vielä kovemman roolisuorituksen tekee kuitenkin tämän vaimoa esittävä ruotsalainen nouseva Hollywood-tulokas Alicia Vikander, jonka roolityö palkittiin Oscarilla.

Mainos

Itse elokuvan tarina on sen verran kiehtova, mutta yksinkertainen, että parmepi jättää sen synopsis kokonaan elokuvan itsensä kerrottavaksi.

Tanskalainen tyttö on koukuttavaa katseltavaa ja sitä kuljetetaan tyylikkäästi dialogin ja tunteiden avulla. Elokuvan lopputwisti on jopa sokeeraava, mutta kaunis.

BD-ekstroista löytyy ainoastaan noin 10 minuuttia pitkä making of -kooste, joka esittelee onneksi myös oikean Einar Wegenerin Lili Elbenä.